Liikenteen digipilotti Vantaan Aviapolikseen – jopa droneja

Kuinka yksityisautoilu ja julkinen liikenne sidotaan toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi? Entä miten digitaalisuus ja data parantavat liikkumisen palveluita? Näihin kysymyksiin haetaan vastauksia Helsinki-Vantaan lentoaseman Aviapoliksen Liikennelabra-hankkeessa yhteiskäyttöautoista lentäviin pakettidroneihin.

Hankkeessa edistetään yhteistyötä julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä ja kannustetaan valtakunnallisia ja kansainvälisiä toimijoita testaamaan uudenlaisia liikkumisen konsepteja. Tarkoitus on käytännössä testata liikkumisen uusia konsepteja.

Visiona on, että Aviapoliksen liikenne siirtyy omista henkilöautoista ja aikatauluihin sidotuista julkisista kulkuyhteyksistä kohti uudenlaista älykästä kokonaisuutta, joka yhdistää julkisen liikenteen vähäpäästöisyyden ja yksityisen liikkumisen mukavuuden ja joustavuuden.

Pilottiprojektissa on mukana myös autoja toimittava Veho. ’’Pystymme esimerkiksi tuomaan yhteiskäyttöautoja yksityisille ja yrityksille ja testaamaan kaupunkilogistiikkaa, kuten sähköistä jakelukalustoa ja drone-lennokkikuljetuksia, kertoo Vehon uusien liiketoimintojen johtaja Patrick Holm.

Viime vuosina Veho on panostanut Patrick Holmin mukaan digitaalisiin liikkuvuuspalveluihin. Esimerkiksi Veho GO -palvelu tarjoaa yksityisauton ihmisille, jotka eivät omista autoa itse. Veho on mukana myös Whim-sovelluksessa, joka yhdistää erilaiset julkisen ja yksityisen liikkumisen muodot toisiinsa.

’’Liikennelabrassa pääsemme kehittämään ja testaamaan uusia palveluita osana laajempaa liikennekokonaisuutta ja luomaan pohjaa tulevaisuuden kestävälle liikkumiselle’’, Vehon Holm kertoo. Veho on sitoutunut hankkeen pilottivaiheeseen, joka kestää huhtikuuhun 2019 saakka.

Havainnekuva: Veho

TAUSTAA

  • Liikennelabra on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ylläpitämä kokonaisuus, jonka tarkoituksena on kehittää sujuvia, kestäviä ja turvallisia liikkumisen palveluja sekä liikenteen digitalisaatiota.
  • Aviapoliksen Liikennelabra-hankkeen mukana on yli 30 toimijaa julkiselta ja yksityiseltä sektorilta. Rahoituksesta vastaa yleishyödyllinen Clean & Smart -säätiö.
  • Kaikkiaan Aviapoliksen konsepteja voidaan hyödyntää myöhemmin myös muualla Suomessa tai vientituotteina maailmalla.
  • Lisää tulevaisuuden liikkumismuodoista Liikennelabra2018-seminaarissa 16.11.2018 (LINKKI, videot esityksistä)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018