Oulun yliopisto juhlii tietojenkäsittelyäosaamistaan

Tietojenkäsittelytieteitä on opetettu Oulun yliopistossa jo 50 vuotta. Tuloksena ovat syntyneet  monet Oulun ja koko Pohjois-Suomen ohjelmistotalot sekä esimerkiksi terveysteknologiatuotteeet. Tietojenkäsittelyalueen kehitystä käydään läpi perjantaina Oulussa järjestettävässä juhlaseminaarissa.

Oulun yliopiston tietojärjestelmistä kaikki alkoi ja ohjelmistotuotanto tuli mukaan vuonna 1987. Tietojenkäsittelytieteet ovat nykyisin osa tieto- ja sähkötekniikan tiedekuntaa. Aiemmin se oli oma laitos ja kokonaisuus osana luonnontieteellistä tiedekuntaa.

Nuori tieteenala on elänyt kiivasta kehitystä ja tietysti historiallinen merkitys on suuri. Esimerkiksi Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitos oli vielä vuosituhannen alussa Suomen suurin alan kouluttaja. Viimeiset kymmenen vuotta on keskitytty tarkemmin tietojärjestelmiin ja ohjelmistotuotantoon.

Perusopetuksen lisäksi yliopistolla oli aikanaan työvoimapulaan nopeana ratkaisuna neljä erillistä maisteriohjelmaa: digitaalinen media, ohjelmistotuotanto, tietoturva ja mobiilipalvelut. Toimintaa oli seitsemällä paikkakunnalla. Tehtiin etäopetusta, videoituja luentoja ja digitaalista oppimateriaalituotantoa.

Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteellä on ollut Oulun ohjelmistoalan kasvun lisäksi merkittävä rooli myös suomalaisen pelialan synnyssä. Sitä tuettiin digitaalisen median maisteriohjelmalla, jonka yhteydesä järjestettiin kursseja ja hankkeita pelialan yrittäjyyydestä.

Uusin avaus on ohjelmistotuotannon kandidaattiohjelman vienti Kiinan laajoille koulutusmarkkinoille. Ensimmäiset sata kiinalaista opiskelijaa aloitti Nanjingissa viime syksynä oululaisin opein. Etäopetuksen lisäksi Oulun yliopiston opettajat käyvät pitämässä intensiivikursseja Nanjingissa.

Oulun yliopiston tietojenkäsittelyn opetuksen ja tutkimuksen 50 vuotta juhlistetaan tulevana perjantaina juhlaseminaarilla.

Kuva: Oulun yliopisto

Lisää: Aiempia sähköajoneuvouutisia Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!