Naisia tarvitaan lisää it- ja teknologia-aloille

Naisten osuus tietotekniikan opiskelijoista on Suomessa keskimäärin 19 prosenttia ja laajemminkin teknologia-ala on edelleen varsin miehinen. Aaltoyliopiston työelämäprofessori Risto Sarvaksen mielestä naisten puuttuminen on iso ongelma samalla kun tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää.

Sarvas on Aalo-yliopiston Informaatioverkostojen koulutusohjelman ohjelmajohtaja, jonka 20-vuotissyntymäpäiviään viettävä ohjelma on alusta asti houkutellut opiskelijoiksi yhtä paljon naisia kuin miehiä.

Muun muassa datan jakamiseen ja hyödyntämiseen sekä digitalisoituvan liiketoiminnan yhteiskehittämiseen perehtyneen professori Riitta Smedsin mukaan sukupuolten osuuden tasapainosta on kiittäminen ohjelman laaja-alaista, ongelmalähtöistä opiskelutapaa.

Ohjelman tavoitteena on, että samat ihmiset pystyvät luomaan sekä tekniikkaa että sisältöä, esimerkiksi uusien digitaalisten palvelujen konsepteja. Siksi opintoihin sisältyy tietotekniikan opintojen lisäksi muun muassa muotoilua, liiketoimintaosaamista ja ihmistieteitä.

Valmistuneita työskentelee hyvin erilaisissa tehtävissä, kuten koodareina, toimittajina, opettajina, yrittäjinä, palvelumuotoilijoina, tutkijoina, liiketoimintajohtajina, strategiakonsultteina, pääomasijoittajina ja tutkijoina.

Naisten vähäinen määrä on ollut esillä myös laajemmin teknologia-alalla. Teknologia-alojen työntekijöistä vain noin viidennes on naisia. Heitä pyritään kuitenkin saamaan lisää.

Viimeksi suosittu #mimmit koodaa, sai jopa Mesoaja-palkinnon vuoden parhaimpana tapahtumaohjelmana. Myös lähes 50 yritystä on jo liittynyt Teknologiateollisuuden Women in Tech -verkostoon, jonka tavoitteena on innostaa lisää naisia teknologia-alalle.

Lisää: Uusiteknologia.fi:n aiemmat naiset teknologiassa -aiheisia uutisia (LINKKI)

Kuvituskuva: Women in Tech 2017

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018