Volvo varmisti akkujen saannin – oma tehdas Belgiaan

Volvo on varmistanut tulevien sähköautojensa akkujen saannin ja allekirjoittanut kiinalaisen CATL:n ja korealaisen LG Chemin kanssa pitkä-aikaiset litiumakkujen toimitussopimukset. Akkukennot ovat tarkoitettu tulevan sukupolven Volvo- ja Polestar-autojen käyttöön.

Volvo varmistaa sopimuksilla varmistetaan akkujen saatavuus Volvon kaikkiin malleihin, jotka käyttävät tulevaa SPA2- ja nykyistä CMA-alustaa. Ne ovat merkittävä askel Volvo sähköistämisstrategian toteuttamisessa.

Kaksi vuotta sitten Volvo Cars sitoutui kaikkien uusien autojensa sähköistämiseen hybridi- ja täysversiona vuodesta 2019 lähtien. Sen jälkeen yhtiö on täsmentänyt strategiaansa toteamalla, että 50 prosenttia yhtiön myynnistä vuonna 2025 tulee olla hybridi tai täyssähköautoja.

Kiinalainen CATL ja eteläkorealainen LG Chem ovat tunnettuja akkukennojen valmistajia, jotka ovat menestyksellä toimittaneet litiumioniakkuja autotuotantoon maailmanlaajuisesti.

’’Kaksi käytettävissä olevaa toimittajaa jokaisella alueella varmistaa liikkumavaramme omassa toimitusketjussamme’’, sanoo Volvo Carsin hankinnoista vastaava johtaja Martina Buchhauser.

Kiinnostavaksi asian tekee, että kiinalainen CATL on myös Valmet Automotiven osaomistaja, joka on perustamassa omaa akkupakettien tehdasta Saloon. CATL omistaa yrityksestä 23,08 prosenttia.

Volvo Carsin ensimmäistä akkujen kokoonpanolinjaa rakennetaan puolestaan jo Ghentin tehtaalla, Belgiassa.  Uusi akkupakettien kokoonpanolinja valmistuu tämän vuoden lopussa.

Volvon ensimmäinen täyssähköauto, sähköinen versio palkitusta kompaktista katumaasturista Volvo XC40, valmistetaan Ghentissä. XC40-lataushybridiversion tuotanto tapahtuu myös Chentin tehtaalla.

Lisää: Akkuvalmistajat CATL Contemporary Amperex Technology Ltd (LINKKI) ja LG Chem (LINKKI)

Kuva: Kuvan SPA2-alusta on seuraava sukupolvi Volvon kehittämästä skaalautuvasta ratkaisusta, ja se otetaan käyttöön ensi vuosikymmenen alussa.