Sairaala muuttui startup-keskukseksi – lisää tulossa

Helsingissä sijaitsevan entisen Marian sairaalan tiloihin rakennettu Maria 01 rakentunut startup-keskittymä aikoo kasvaa edelleen. Jo nyt tiloissa toimii yli 120 startupia ja kasvuyritystä, 12 venture capital -rahastoa sekä useita startup-ekosysteemin toimijoita. Lisää neliöitä on kuitenkin tulossa.

Toimitusjohtajan Ville Simola, Maria 01

Laajennuksen ensimmäisen vaiheen on tarkoitus valmistua lokakuun lopussa, jolloin kampus on tuplannut kokonsa 20 000 m2:iin. Vuoteen 2023 mennessä valmistuvan 50 000 neliämetrin  laajennuksen toteuttavat yhteistyössä YIT, Keva ja Helsingin kaupunki.

Suunnitelman mukaan vuonna 2023 keskuksessa olisi jo 650 uutta toimijaa ja 4000  työntekijää.  Nyt keskuksessa työskentelee reilut 1100 henkilöä, ja se on tällä hetkellä Pohjoismaiden suurin startup-keskittymä. Tavoite on nousta kuitenkin Euroopan suurimmaksi startup-kampukseksi.

Laajennusta tulee johtamaan uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Ville Simola. Aiemmin hän on ollut perustamassa ja johtamassa kansainvälisestikin tunnettua kiihdyttämöohjelmaa Startup Saunaa ennen siirtymistään korporaatiomaailmaan Lassila & Tikanojalle.

Kasvavan Maria 01:n  tehtävä on yhdistää alkuvaiheen startupit, pääomasijoittajat ja suuret yritykset. Kampus on voittoa tavoittelematon yhteisöllinen kiihdyttämö ja kasvuyrityskeskus, joka sijaitsee entisissä Marian sairaalan tiloissa Helsingin keskustassa.

Keskuksen taustalla ovat Slush-tapahtuman omistava Startup-säätiö, Helsingin Uusyrityskeskus sekä Helsingin kaupunki. Maria 01:n tiloihin pääsevät yritykset valitaan tiukkojen kriteerien perusteella, ja kolmen vuoden kuluttua niiden on tehtävä tilaa uusille startupeille.

Lisää: Aiempi Maria 01-keskusta käsitellyt uutinen Uusiteknologia.fi:ssä  (LINKKI)

Havainnekuva: Startup-keskus Marie 01 vuoden 2023 jälkeen.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/