Nokian korjausliike – HS: Lisää panoksia Ouluun ja järjestelmäpiireihin

Nokia aikoo vähentää ohjelmoitavien FPGA-sirujen käyttöä ja panostaa enemmän kumppaneiden kanssa edullisempien järjestelmäpiirien suunnitteluun. Aamun Helsingin Sanomien mukaan Nokia on palkannut jo Suomeen 350 työntekijää sekä aikoo lisätä erityisesti järjestelmäpiirien kehitykseen ja ohjelmointiin.

Helsingin Sanomien uutisen mukaan Nokian 5g-suunnitelmat törmäsivät sekavaan johtamiseen ja viivyttelyyn teknologian vaihdossa – Nyt yhtiö korjaa virheitään panostamalla Ouluun

Yhtiö on palkannut Suomeen 5g-tuotekehitykseen jo 350 työntekijää lisää ja aikoo palkata vielä lisää.

Uutisen mukaan vasta vuosi sitten Nokian matkapuhelinverkkojen johtajana aloittanut Tommi Uitto on suoraviivaistanut ja tehostanut yhtiölle elintärkeän 5g-tekniikan kehittämistä.

”Jatkamme palkkaamista tälle alueelle Suomessa edelleen. Jokunen vuosi sitten piirejä kehitettiin Shanghaissa Kiinassa tai teetettiin kokonaan alihankintana’’, Uitto kertoo Helsingin Sanomien uutisessa.

Uiton mukaan järjestelmäpiirien kehitystä ja ohjelmointia lisätään Suomessa siksi, että täällä on saatavilla äskettäin valmistuneita insinöörejä.

”Lisäksi Suomessa on kokeneempia järjestelmäpiirien kehittäjiä erityisesti Nokian matkapuhelinten, [puolijohdeyhtiö] Renesasin, [ohjelmistoyhtiö] Synopsysin ja muiden yritysten vähennettyä henkilöstöä’’, sanoo Uitto uutisessa.

Siirtyminen järjestelmäpiireihin on Nokialle erittäin tärkeää, sillä se vähentää 5g-tuotteiden kustannuksia ja kohentaa ajan mittaan yhtiön hintakilpailukykyä. Järjestelmäpiirit myös parantavat tuotteiden teknisiä ominaisuuksia.

Nokia ilmeisesti luotti Uiton edeltäjien aikana liian pitkään ohjelmoitaviin FPGA-piireihin, joita on helpompi ohjelmoida uudelleen teknisten määritysten muuttuessa.

FPGA-piirejä käytetään eniten tukiasemien ja muiden verkkolaitteiden suunnittelun alkuvaiheessa, mutta suurissa volyymeissa kiinteästi ohjelmoidut järjestelmäpiirit ovat edelleen toimivin ja edullisin ratkaisu.

”Meillä on ollut myös vaikeuksia tietyn kumppanin kanssa järjestelmäpiirien kehityksessä”, Uitto kertoo. Nokia on vahvistamassa ja hajauttamassa järjestelmäpiirien kehitystä.

Viime torstain tulosjulkistuksen yhteydessä Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri kertoi yrityksen panostavan lisää järjestelmäpiirien kehitykseen.

Lisää: Petri Sajarin Nokia-juttu Helsingin Sanomissa 30.10.2019 (LINKKI, maksumuurin takana) ja Uusiteknologia.fi:n Nokian tulosjulkistusuutinen  (LINKKI).

Päivitetty 30.10.2019

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2019/

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/