Mimmit koodaa sai joulurahaa – laajenee valtakunnalliseksi

Koodauksesta kiinnostuneet naiset ovat saaneet Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön myöntämän 100 000 euron apurahan. Samalla toiminta laajenee neljään uuteen kaupunkiin. PÄIVITYS 12.12.2019: #mimmit koodaa palkittiin joulukuussa myös EU:n tasa-arvo-palkinnolla.

Joululahjan avulla lähes 5000 naista mukaansa temmannut #mimmitkoodaa-ohjelma laajenee valtakunnalliseksi. #mimmitkoodaa pääsee liikkeelle Helsingin lisäksi Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella ja Lappeenrannassa.

”Täyttä päätä lähdemme totta kai liikkeelle ja ensimmäisiä tilaisuuksia on kiitos upean apurahan nyt näissä kaupungeissa tulossa. Samalla heitämme pallon yrityksille’’, vetoaa #mimmitkoodaa-ohjelman koordinaattori Milja Köpsi.

Varsinkin Oulussa oma hieno Nokiamme on niin vahvasti läsnä, että Köpsin mukaan sinne lähtee uuden joululahjan hengessä myös kutsu lähteä mukaan ohjelmaan.

PÄIVITYS 12.12.2019: Suomen #mimmitkoodaa on saanut myös  EU:n tasa-arvopalkinnon viiden joukossa.

Erityismaininnan ja suurimman palkinnon sai 14000 euroa, sai italialainen Women’s Toponymy. Neljä muuta palkittua olivat Mimmit koodaa-hanke, bulgarialainen Fairy Tale, puolalainen Polish Women’s Strikelle ja belgialainen The Brussels Binder. Palkinnon arv oli 9000 euroa.

”On upeaa, että #mimmitkoodaa-ohjelmamme arvo noteerataan nyt jo koko Euroopassa! Pääsy viiden voittajan joukkoon melkein 200 merkittävän hankkeen kisassa on hieno tunnustus työstämme”, vakuutti Milja Köpsi jo ennen lopullisten palkintojen julkistusta.

Kyseessä on Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) kansalaisyhteiskuntapalkinto, jonka teeman oli tänä vuonna  ”Enemmän naisia Euroopan yhteiskunta- ja talouselämään”.

Lisää: #mimmitkoodaa (LINKKI)

Päivitetty 12.12.2019

Kuvituskuva: Shutterstock

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2019/

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/