Jyväskylään digiturvallisuusmessut

Suomen ensimmäiset Digiturvallisuus-messut keräävät torstaina 30.3 Jyväskylään alan kybertoimijat ja yritykset. Tapahtumassa Jyväskylän yliopisto ja ammattikorkeakoulu julkistavat myös yhteisen kyberosaamiskeskuksen toiminnan. 

Kyberturvallisuuden koulutuksen vetovastuu Jyväskylään

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jyväskylän ammattikorkeakoululle ja Jyväskylän yliopistolle yli kolmen miljoonan euron rahoituksen kyberturvallisuuskoulutuksen kehittämiseen ja tarjonnan lisäämiseen. Samalla  jyväskylästä käsin on jatkossa tarkoitus koordinoida ja kehittää Suomen kyberturvallisuusalan korkeakoulutusta yhdessä 13 muun ammattikorkeakoulun kanssa.

Nanoscience Days 2020: Nano- ja kvanttiteknologia menee verkkoon

Jyväskylän yliopiston Nanoscience Days 2020 -konferenssi menee pioneerihengessä verkkoon, josta se on seurattavissa virtuaalisesti 6.-7. lokakuuta. Aiheita ovat  nanomateriaalien lisäksi kvanttitietokoneiden kubitit, kvanttisensorit ja bioteknologiset nanoalueen ratkaisut. Osallistuminen vaatii rekisteröinnin.

Anturit paljastavat autojen liikkeet Jyväskylässä

Langattomien käyttäjien liikkumista voidaan seurata matkapuhelinverkkojen lisäksi myös Wifi-lähiverkkojen kautta. Jyväskylässä on seurattu jo parin koronaviikon ajan liikennettä valoristeysten silmukka-antureiden ja kävelyteillä Wifi-mittauspisteiden kautta.  Tulokset ovat luettavissa netissä  reaaliajassa.

Mimmit koodaa sai joulurahaa – laajenee valtakunnalliseksi

Koodauksesta kiinnostuneet naiset ovat saaneet Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön myöntämän 100 000 euron apurahan. Samalla toiminta laajenee neljään uuteen kaupunkiin. PÄIVITYS 12.12.2019: #mimmit koodaa palkittiin joulukuussa myös EU:n tasa-arvo-palkinnolla.

Reikäinen nanorakenne auttaa kehitystyössä

Jyväskylän yliopiston nanotutkijat ovat löytäneet optimaalisen reikärakenteen, joka minimoi lämmönjohtavuuden ennätysmatalalle tasolle. Uudenlaiset lämmön kontrollointiin liittyvät sovellukset ovat tärkeässä osassa esimerkiksi lämmön muuntamisessa sähköksi sekä jäähdyttimien ja herkkien säteilyilmaisimien kehitystyössä.

Tekoälystä uusi kirja

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan professori Pekka Neittaanmäki ja paikallisen mediayrityksen Timo Siukonen ovat kirjoittaneet tietokirjan Mitä tulisi tietää tekoälystä. Uuden teoksen on kustantanut jyväskyläläinen Docendo.

Suomi vie kyberosaamista Singaporeen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on allekirjoittanut yhteistyöesisopimuksen singaporelaisen korkeakoulun kanssa. Tarkoituksena on perustaa Singaporeen kyberturvallisuusosaamisen kehittämiskeskus, joka toimisi Suomessa  kehitettyjen oppien mukaisesti. Singaporeen perustettava keskus tuleetarjoamaan palveluitaan singaporelaisille ja aasialaisille yrityksille. Tavoitteena on myös toteuttaa ensimmäinen JYVSECTEC:n kehittämän mallin mukainen kyberharjoitus Singaporeen toteutettavassa RGCE (Realistic Global Cyber Environment) -ympäristössä vuoden 2019 aikana.   JYVSECTEC on vuodesta 2011…

Konenäön pioneeriyritys myytiin

Konenäön suomalaisen pioneerin Vision Systemsin liiketoiminta siirtyy jyväskyläiselle Protaconille. Kaupassa tuotteet ja koko henkilöstö liittyvät Protaconiin, joka muodostaa uuden konenäköön erikoistuneen liiketoimintayksikön.

Kuljetusmessuille älyrekka – vikatiedot suoraan huoltoon

Mercedes-Benzin uudet digitaaliset kytkeytyvyyspalvelut ovat mukana Jyväskylässä loppuviikosta alkavassa Kuljetus 2017 -näyttelyssä. Yrityksen Uptime-ratkaisu seuraa rekan kuntoa reaaliajassa, tunnistaa ja tarjoaa huoltoa tarvittaessa.