Akkukehitykseen apua yhteislaboratoriosta

Espoon Otaniemessä  avattiin eilen  GTK:n, VTT:n ja Aalto-yliopiston yhteinen kiertotalouteen keskittyvä laboratorio.  Siellä tutkitaan laajasti uusien materiaaluen lisäksi akkumetallien kierrättämistä, joista on syntymässä uutta bisnestä myös Suomeen.

Uuteen laboratorioon muuttavat muun muassa Aalto-yliopiston apulaisprofessorit Rodrigo Serna ja Mari Lundström tutkimusryhmineen.

Lundström vetää akkumetallien kiertotaloutta edistävää BATCircle-konsortiota, jossa on mukana neljä yliopistoa, kaksi tutkimuslaitosta ja 23 yritystä.

” Laboratoriossa pystytään tutkimaan ja kehittämään lähes kaikkia yksikköprosesseja kierrätetystä elektroniikkajätteestä tai malmin rikastuksesta korkean puhtausasteen metallituotteisiin saakka. Läheinen ja pitkäjänteinen yhteistyö alan yritysten kanssa tukee sekä tutkimusta että teollista toimintaa metallien kiertotalouden parissa”, Mari Lundström sanoo.

Uusiutuvan energian varastointi ja liikenteen sähköistyminen lisäävät akkumetallien tarvetta, ja konsortion tavoitteena onkin, että Suomeen syntyisi jopa viiden miljardin euron akkumarkkinat.

Energiamurroksen tarvitsemien akkujen käytön kasvu on aiheuttanut esimerkiksi erittäin suuren kysynnän litiumille, josta ei ole olemassa aiemmin tuotettua merkittävää varantoa, jota voisi kierrättää.

Yhteislaboratoriossa tutkitaan muun muassa uusia akkumateriaaleja ja akkumetallien kierrättämistä. Kuva: Aleksi Poutanen

’’Siksi on keskeistä, että alkutuotannon kestävyydestä huolehtiminen on erottamaton osa myös kestävästi kasvavaa kiertotaloutta”, toteaa Saku Vuori Geologian tutkimuskeskuksesta.

Kuluttajia kiinnostaa myös entistä enemmän materiaalien alkuperä ja alkutuotannon vastuullisuus.

Maailmantalous nielee vuodessa 92,8 miljardia tonnia mineraaleja, fossiilisia polttoaineita, metalleja ja biomassaa.

Vain yhdeksän prosenttia tästä palaa kiertoon, mikä uhkaa ilmastoa, resurssien riittävyyttä ja kestävän kasvun mahdollisuuksia.

Uusi kiertotalouden laboratorio osa laajempaa Otaniemen infrastruktuuria, jota täydentävät myös muut tutkimusinfrastruktuurit kuten VTT:n Tampereella olevat materiaalitekniikan laboratoriot, Bioruukki Espoon Kivenlahdessa ja GTK:n koerikastustehdas Outokummussa (GTK Mintec).

”Uuteen yhteiseen infrastruktuuriin on investoitu 5 miljoonaa euroa, joista 70 prosenttia on Suomen Akatemian FIRI-rahoitusta. Merkittäviä panostuksia on tarkoitus tehdä myös jatkossa”, sanoo Aalto-yliopiston professori, laitosjohtaja Jari Koskinen.

Kuva: Aalto-yliopiston tohtorikoulutettava Ted Nuorivaara tutkii, miten eri kemikaalipitoisuudet vaikuttavat liuoksen kuplakokoon ja muodostuvaan vaahtoon. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto