Teollisuuden ja sulautetun tekniikan suunnittelutalo Etteplan käynnistää yhteistoimintaneuvottelut koronaviruspandemiaan liittyvän tilapäisen asiakaskysynnän muutoksen takia. Myös Lahtelainen Kemppi aloittaa yt-neuvottelut 90 päivän lomautuksista.
Etteplanin yt-neuvottelujen piirissä on Suomen koko henkilöstö noin 2 100 työntekijää. Mahdolliset lomautukset toteutettaisiin enintään 90 päivän pituisina. LISÄYS 2.4.2020: Etteplan kertoi lomauttavansa Suomessa maksimissaan 700 työntekijää. Lomautukset toteutetaan enintään 90 päivän mittaisina.
”Pandemialla on tilapäisiä vaikutuksia asiakkaidemme liiketoimintaan ja kysyntään, mikä heijastuu myös Etteplaniin”, sanoo Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki.
Kysynnän muutoksia on tällä hetkellä Näkin mukaan vaikea arvioida, mutta töiden uudelleenjärjestelyillä ja etätöillä yritys pyrkii minimoimaan mahdollisia henkilöstövaikutuksia.
Etteplanin alueita ovat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun ratkaisut, ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli noin 263 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on yli 3 400 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa.
LISÄYS 19.3.2020: Tehoelektroniikasta hitsaustekniikkaa valmistava lahtelainen Kemppi käynnistää 23.3.2020 koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut koronavirukseen liittyvien heikentyneiden markkinanäkymien johdosta. Neuvotteluesitys koskee enintään 90 päivän lomautuksia, Tällä hetkellä Kempin tuotanto ja molemmat Lahden tehtaat ovat toiminnassa normaalisti.
Keräämme tähän uutiseen lisää teknologia-alaan liityvien yritysten koronaviruksen aiheuttamista yt-neuvotteluista.
Kuva: Etteplan/Espotel