Vuoden insinööripalkinto meni Espooseen

Espoolaisen Sensible 4:n robottibussityöryhmä on saanut vuoden 2020 insinööripalkinnon, joka annetaan yksittäiselle henkilölle tai työryhmälle joka on edistänyt huomattavasti teknillistä osaamista Suomessa. Muut finalistit tänä vuonna olivat isot Valmet, ABB ja Sandvik sekä biomassakehittäjä CH-BioForce.

Voittaneen Sensible 4:n työryhmän kehittämä ohjelmisto mahdollistaa itseajavien ajoneuvojen ajamisen kaikissa sääolosuhteissa ja ympäristössä. Palkinnon arvo on 30 000 euroa ja sen jakoivat Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF.

Raadin mukaan Gacha-bussi on rohkea kurotus tulevaisuuteen. Sensible 4:n toimitusjohtaja Harri Santamalan mukaan palkinto on osoitus siitä, että pienissäkin startupeissa löytyy osaamista kehittämään huippuluokan teknologiaa.  ’’Olen todella ylpeä meidän tiimistä’’, Santamala sanoo.

Hänen lisäkseen palkittuun työryhmään kuuluvat ovat Tommi Rimpiläinen, Jari Saarinen, Jussi Suomela, Teemu Korhonen, Bilal Ahmad, Tommi Berg, Fredrik Forssell, Umar Hamid, Aku Kyyhkynen, Marko Lindroos, Janne Luukkaa, Jalmari Matilainen, Miika Nousiainen, Maria Santamala, Aleksi Tepponen, Tuomas Tiira, Ert Ülle, Svyatoslav Beletskiy, Jukka Latvakoski, Jaakko Järvinen, Masi Järvinen, Sampo Kuikka, Raikuma Muthusamy, José-Luis Peralta, Jarkko Salonen, Timo Suomala, Sampo Säilä, Tapio Taipalus ja Juha Tuomola.

Voitokkaan työryhmän kehittämä Gacha-bussi on ajanut kevään aikana pilottireittiä Pasilassa. Nyt ajetaan ensimmäistä kertaa myös kolmen autonomisen ajoneuvon ryhmässä, käytetään uutta etäohjauskeskusta ja testataan kysyntäpohjaista liikennöintiä. Viikon päästä keskiviikkona 10.6 Pasilan pilotti avataan myös yleisölle. Tosin koebussiin otetaan epidemiaturvallisuuden takia vain rajattu määrä matkustajia.

Kuva: Sensible 4:n GACHA-bussi pystyy kulkemaan 40 km/h sadan kilometrin toimintasäteellä. Sen kyytiin mahtuu entistään 16 matkustajaa. Kuva Espoon pilottikokeiluista Nokian kampusalueella.

TAUSTAA: Tutkimusprojektista teknologiayritykseksi

Palkitun Sensible 4:n osaaminen ja teknologia perustuu Aalto-yliopistossa tehtyyn liikkuvien robottien tutkimusryhmän työhön, joka oli lajissaan yksi maailman ensimmäisiä. Teknisten ratkaisujensa ansiosta Sensible 4:n pienikokoinen GACHA-robottibussi kulkee sateesta, sumusta ja lumesta huolimatta.

Sensible 4:n teknologia on kerännyt jo aiemmin useita palkintoja, muun muassa voiton ja 1 000 000 yhdysvaltojen dollarin palkinnon Dubai World Challenge for Self-Driving Transport 2019 -kilpailusta.

Lisäksi Sensible 4 keräsi  alkuvuoden A-rahoituskierroksella kuuden miljoonan euron sijoituksen japanilaisilta sijoittajilta. Nyt yritys on tuplannut työntekijöiden määrä 29 hengestä 62:een- ja jatkaa edelleen rekrytointia koronasta huolimatta.