Oululaiselle mikroelektroniikan osaajalle palkinto

Oulun yliopiston mikroelektroniikan tutkimusyksikön vetäjä professori Heli Jantunen on saanut taiwanilaisen teknologiayliopisto Taipei Techin Yushan-palkinnon. Vuosi sitten Jantunen sai suomalaisen innovaatiopalkinnon ja vuotta aiemmin Nokia säätiön tunnustuspalkinnon.

Professori Heli Jantunen tunnetaan kansainvälisesti pioneerityöstään keraamisen elektroniikan parissa. Hän keskittyy elektroniikan valmistusmenetelmiin sekä uusien radiotaajuus- ja anturisovelluksien ja elektroniikan sovelluksien kehittämiseen.

Hänen Oulun tutkimusryhmässä kehitetyllä menetelmällä keraamikomponentteja kyetään aiemmasta poiketen valmistamaan huoneenlämmössä sintraamalla ja yhdistämään lämpöherkkiin elektroniikan puolijohde- ja polymeerimateriaaleihin.

Taiwanin Opetusministeriön vuonna 2018 käynnistämän Yushan Scholar -ohjelman tavoitteena on kannustaa yliopistoja rekrytoimaan kansainvälisiä huippututkijoita edistämään Taiwanin korkeakoulutuksen laatua ja nostamaan sen globaalia akateemista profiilia.

”Professori Heli Jantusella on 76 patenttia ja hän on tuottanut yli 250 julkaisua tuo meille professorina kansainvälisyyttä. Hänen asiantuntemuksensa auttaa Taipei Techia lisäämään yhteistyötä tietoliikenneteollisuuden kanssa ja kehittämään edelleen huippuluokan komponentteja seuraavalle sukupolvelle”, Taipei Techin johtaja Sea-Fue Wang sanoo.

Professori Heli Jantunen osallistuu kolmen vuoden lyhytaikaiseen vaihto-ohjelmaan vuosien 2020-2023 välillä Taipein kansallisessa teknillisessä yliopistossa (Taipei Tech).

TAUSTAA: Yushan, joka tarkoittaa kiinaksi jadea, on Taiwanin korkein vuori (3952 m) ja myös korkein huippu Länsi-Tyynenmeren alueella. Nimivalinta luonnollisesti symboloi palkinnon suuruutta ja merkittävyyttä. Korkein huippu omistetaan korkeimmille huipuille.

Lisää: Aiempi toukokuun 2019 uutinen Heli Jantusen innovaatiopalkinnosta (LINKKI) ja 2018 saatu Nokia Säätiön palkintouutinen (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä.

Kuva: Oulun yliopisto