Sykemittariyritys Polar Electro sai uuden vetäjän

Sykemittariyritys Polar Electro on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi talon sisältä Sander Werringin. Hän vastasi aiemmin yhtiön globaalista myynnistä ja toimi  johtoryhmän jäsenenä. Vuodesta 2019 yritystä johtanut edeltäjä DI Tomi Saario jättää Kauppalehden uutisen mukaan yhtiön.

Toimitusjohtaja aloittava Sander Werringin mukaan Polarin vahvuutena on yli 40-vuoden kokemus puettavasta teknologiasta, sekä aito pyrkimys auttaa kuluttajia parantamaan suorituksiaan.

Yksi Polarin etuja on hänen mukaansa myös se, että sen käsissä on koko sykli ensimmäisestä ideasta tutkimukseen, tuotantoon ja myyntiin. Polar esitteli ensimmäisenä maailmassa langattoman sykemittarin vuonna 1982.

Yhtiön perusti 1977 professori Seppo Säynäjäkangas. Yrityksestä kasvoi Säynäjäkankaan johdolla sykemittauksen uranuurtaja ja merkittävä kansainvälinen hyvinvointialan teknologiayhtiö. Nykyisin Polarin hallituksen puheenjohtaja toimii Sari Säynäjäkangas. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Kempeleessä.

Kuvituskuva: Polar Electro