Ohjelmistoala tarvitsee kasvuun lisää työntekijöitä

Suomen ohjelmistoala on toipunut koronasta vahvemmin kuin mikään muu toimiala ja hakee uudella vimmalla työntekijöitä. Kolme neljästä Suomen ohjelmistoyrityksestä aikoo uusimman selvityksen mukaan palkata lisää työntekijöitä.  Alan uunituoreet näkymät ennakoivat jopa 1,5-2 miljardin euron lisäystä liikevaihtoon.

Sykemittariyritys Polar Electro sai uuden vetäjän

Sykemittariyritys Polar Electro on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi talon sisältä Sander Werringin. Hän vastasi aiemmin yhtiön globaalista myynnistä ja toimi  johtoryhmän jäsenenä. Vuodesta 2019 yritystä johtanut edeltäjä DI Tomi Saario jättää Kauppalehden uutisen mukaan yhtiön.

Suomalaiset innokkaita kuntomittareiden käyttäjiä

Sitran teettämän kansainvälisen kyselytutkimuksen mukaan Suomessa älylaitteita itsensä mittaamiseen yli viisi vuotta käyttäneitä on selvästi enemmän kuin verrokkimaissa Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa. Syntyvä tietomäärä voi synnyttää myös uudenlaisia digitaalisia palveluita.

Jatkuva HRM-mittaus tulee urheilukelloihin

Perinteisen sykkeenmittauksen lisäksi tarjolle on tulossa tekniikkaa, joka mittaa entistä laajemminkin ihmisen sydäntoimintoja. Piirivalmistajat Ambiq ja PixArt ovat tuomassa ratkaisua sydänlyöntien jatkuvaan seurantaan, joka kuluttaa sähköä selvästi nykyisiä tekniikoita vähemmän.

Polarin ensimmäinen sykemittari Heurekassa

Sykemittauksen pioneeriyritys Polar Electro esittelee Vantaan Heureka-tiedekeskuksen uutuusnäyttelyssä ensimmäisen – hiihtoladulla lähes 40 vuotta sitten keksityn sykemittarinsa.