Samsung varmistaa johtoaan muistihintojen noustessa

Samsung varmistaa DRAM- ja Flash-muistien avulla top-10 ykkössijaansa puolijohdemarkkinoilla. Suoritinvalmistaja Intel jäi  toisella neljänneksellä kakkosijalle, kertoo markkinatutkimuslaitos IC Insights uusimmassa selvityksessään. Ja Samsungin aseman odotetaan vahvistuvan myös kohti vuoden loppua.

Uusin puolijohdemyynnin top-10-Lista sisältää kuusi valmistajaa, joista vain Intelin pääkonttori ja useimmat tehtaat sijaitsevat Yhdysvalloissa, kahden eli Samsungin ja SK Hynixin Etelä-Koreassa ja kahden eli TSMC:n ja Mediatekin Taiwanissa.

Listalla on perinteisten piiritalojen lisäksi neljä piirejä pääosin suunnittelevaa tuottajaa ns. fabless-yhtiötä, kuten Qualcomm, Nvidia, Broadcom ja MediaTek sekä maailman suurin muille alihankintana piirejä valmistava taiwanilainen TSMC.

Top-10-puolijohdetoimittajien kauppa nousi alkuvuodesta kymmenen prosenttia 95,5 miljardiin dollariin, mikä ylitti koko puolijohdeteollisuuden kahdeksan prosentin kasvun. Samsungin siivitti ykköstilaan kasvan muistikysynnän lisäksi DRAM- ja flash-muistien hintojen nousu. Samsungin puolijohdemyynti kasvoi 19 prosenttia toisella vuosineljänneksellä 20,3 miljardiin dollariin.

Samsungin asema paranee edelleen, sillä muistipiirien kysynnän ennustetaan jatkuvan ja Samsungin koko puolijohdemyynnin  kasvavan vielä kymmenen prosenttia 22,3 miljardiin dollariin vuoden viimeisellä neljänneksellä, mikä lisää entisestään johtoaan Inteliin nähden.

Myös Nvidia ja MediaTek nousivat toisella neljänneksellä korttikiidyttimien ja 5G:n ansiosta. Samaan aikaan Intelin, TSMC:n ja Qualcommin myynti kasvoi kolme prosenttia. Inelin kisaaja AMD jäi vielä top-10 listan ulkopuolelle vaikka myynti kasvoi 12 prosenttia vuoden viimeisellä neljänneksellä

Kymmenen parhaan puolijohdeyrityksen julkaisemat myyntiohjeet myös 3Q21 ja nämä luvut on esitetty elokuun päivityksessä. Kymmenen parhaan yrityksen joukossa 3Q21 -myyntiodotukset vaihtelevat muun muassa Intelin kolmesta miinusprosentista Qualcommin +12 prosenttiin. Nämä odotukset tukevat IC Insightsin kuluvan vuoden kokonaisennustetta vähintään 23 prosentin kasvusta maailman puolijohdemarkkinoilla.

Lisää: Insightsin markkinaennusteraportit  (LINKKI)