Suomi on saanut kasvavasti uusia tutkimusinvestointeja

Ulkomaisilla investoinneilla Suomeen on saatu lisää vauhtia pääkaupunkiseudun lisäksi maakuntakeskuksiin. Esimerkiksi Tampereelle ja Ouluun ovat asettuneet monet globaalit alan teknologiajätit.  Myös kansainvälisten toimijoiden palvelinkeskuksia on tullut Suomeen  jo useita. Myös akkualueen kaivostoimintaan on saatu kansainvälisiä investointeja suomalaisten rinnalle.

Viiden viimeisen vuoden aikana Suomeen on tehty lähes 1400 ulkomaisen yhtiön investointia. Suurin osa eli 56 prosenttia investoinneista on tullut pääkaupunkiseudulle, mutta ulkomaiset investoijat ovat kiinnostuneita myös vahvoista alueellisista liiketoimintaekosysteemeistä, joista löytyy uniikkia osaamista.

Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Pohjois-Savo, Keski-Suomi ja Satakunta ovat saaneet hyvän osan ulkomaisten toimijoiden investoinneista.

’’Suomessa on alueittain vahvoja ekosysteemejä, jotka houkuttelevat ulkomaisia investointeja: Pohjois-Pohjanmaalla terveysteknologia, Varsinais-Suomessa cleantech-ala ja Satakunnassa kiertotalous’’, kertoo Suomeen yrityksiä houkuttelevan Invest in Finlandin asiantuntija Annabella Polo.

Saabin Tampereen elektroniseen sodankäyntiin keskittyvän yksikkö osallistuu yrityksen hävittäjäkoneiden sekä maasta käytettävien elektronisten tukitoimien ja elektronisen tiedustelun  järjestelmien kehittämiseen.

Erityisesti Oulu houkuttelee terveysteknologian edelläkävijöitä ja siitä on tullut teeman yksi tärkeimmistä keskuksista Suomessa.   Esimerkiksi japanilaisen teknologiayhtiö Konica Minoltan Alankomaissa sijaitseva tytäryhtiö Konica Minolta Sensing Europe allekirjoitti viime vuonna sopimuksen suomalaisen hyperspektrikuvantamisratkaisuja tarjoavan Specim Spectral Imagingin ostamisesta.

Konica Minolta rakentaa Oulussa pohjaa Specimin kasvun ja globaalin laajentumisen seuraavalle vaiheelle. Myös ruotsalainen Cellink puolestaan on tehnyt sopimuksen lääketieteellisen ja diagnostisen teollisuuden diagnostiikka-automaatioon ja kehittyneisiin robotiikkaratkaisuihin keskittyvän oululaisen Ginolisin kaikkien osakkeiden hankkimisesta.

Tampereelle on puolestaan jo muutaman viime vuoden aikana sijoittunut useita kansainvälisten yritysten tutkimus- ja tuotekehityskeskuksia. Alueella on vahvaa ICT- eli tieto- ja viestintätekniikka-alan, erityisesti kuvantamiseen keskittynyttä osaamista.

Omat tutkimusyksikkönsä kaupunkiin ovat tuoneet Tampereelle kännykkäyritykset Huawei ja Xiaomi sekä kuvantamisen Axon ja IT-jätti Microsoft. Myös ruotsalainen Saab panostaa Tampereella vahvasti puolustusteknologian kehitykseen.

’’Tampereen kuvantamisen ekosysteemi perustettiin noin viisi vuotta sitten, ja siitä on tullut yksi johtavista kuvantamisteknologian keskittymistä maailmassa’’, Invest in Finlandin Annabella Polo iloitsee. Tärkeä elementti on ollut myös Tampereen yliopisto- ja korkeakoulumaailma pitkäaikaisine panostuksineen erityisesti teknologiatutkimukseen.

Satakunnassa luodaan uusia ratkaisuja bio- ja kiertotalouteen. Alueen teollisuudessa kiertotalouden avulla syntyviä sivuvirtoja pystytään hyödyntämään entistä paremmin esimerkiksi uusien raaka-aineiden muodossa, mikä vähentää uusien luonnonvarojen käytön tarvetta. Lisäksi akkualueen kaivos- ja rikastustoimintaan on tulossa kotimaisten rinnalla ulkomaisia investointeja.

Taustaa: Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. Invest in Finland toimii Business Finlandin osana.

Lisää: Invest in Finland (LINKKI) ja aiempia investointiuutisiaUusiteknologia.fi:ssä (LINKKI1)  ja (LINKKI2).

Kuva: Busines Finland / Adobe