Bittiumilta lisää aaltomuotojen kehitystyötä

Puolustusvoimat teettää oululaisella Bittiumilla lisää taktisiin Tough SDR-tyyppisiin ajoneuvo- ja sotilasradioihin kapeakaistaisen aaltomuodon kehitystyöstä. Projekti toteutetaan vaiheistettuna vuoteen 2025 mennessä.

Uuden tilattavan aaltomuodon kehitystyön avulla Puolustusvoimat voi saavuttaa komentoverkkojen täyden operatiivisen suorituskyvyn uusiin ohjelmistoradioihin.

Kapeakaistainen aaltomuoto mahdollistaa radioilla esimerkiksi yhtäaikaisen puheen ja viestien lähettämisen komentoverkoissa, tarvittaessa myös pitkillä välimatkoilla ja laajalla taajuusalueella.

Uusi aaltomuoto lisää radioiden tiedonsiirtokapasiteettia ja häirinnän kestoa. Hankinnan arvonlisäverollinen kokonaisarvo on noin 7,4 miljoonaa euroa. Uusimman hankinnan kotimainen työllistämisvaikutus on noin 70 henkilötyövuotta. Puolustusministeri Antti Kaikkonen on valtuuttanut jo Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tekemään lopullisen hankintasopimuksen.

Suomen puolustusvoimien uusissa Bittium Tough SDR -radioissa voidaan käyttää yhtäaikaisesti, sekä kapeakaistaista Bittiumin Narrowband Waveform -aaltomuotoa että laajakaistaisia WIN Waveform -aaltomuotoa (Tactical Wireless IP Network) sekä yhteiseurooppalaista ESSOR WBWF -aaltomuotoa (European Secure SOftware defined Radio, Wide Band Waveform).

Tough SDR -ohjelmistoradioiden tuoteperhe koostuu yksittäisten sotilaiden käyttöön tarkoitetusta Tough SDR Handheld -käsiradiosta ja ajoneuvoihin asennettavasta Tough SDR Vehicular -ajoneuvoradiosta. Niiden  avulla voidaan tuottaa ja jakaa johtamisjärjestelmien reaaliaikaista tilannekuvaa (paikkatieto, kuva, ääni, video, anturidata) organisaation kaikilla tasoilla.

Radioiden laaja taajuusalue tuo taistelunkestävyyttä ja usean aaltomuodon käyttö, jopa yhtäaikaisesti, parantaa yhteensopivuutta ja mahdollistaa tilanteen mukaan eri tehtävissä ja tasoilla toimimisen.

Yhdessä laajakaistaisen, liikkuvan taktisen IP-runkoverkon muodostavan Tactical Wireless IP Network(TAC WIN) -ohjelmistoradiojärjestelmän kanssa mahdollistuu laajakaistainen tiedonsiirto ja puhe koko taistelukentän yli kaikille liikkuville joukoille prikaatitasolta aina yksittäiselle taistelijalle saakka.

Lisää:  Bittiumin Tough SDR -ohjelmistoradioratkaisut (LINKKI1) ja (LINKKI2) sekä aiemmat Bittiumin ToughSDR-kehitykseen liittyvät uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Kuvituskuva: Bittium