Pula osista patoaa jo autojen rekisteröintejä

Huhtikuussa rekisteröitiin Suomessa  6 431 uutta henkilöautoa, mikä on 27,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Syynä on autotehtaiden pula kriittisimmistä osista ja komponenteista. Puute on syventynyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 28 163, joka on 23,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-huhtikuussa. Uusien autojen saatavuus on edelleen poikkeuksellisen huono, sillä koronapandemian aikana kasvanut komponenttipula on syventynyt.

Samaan aikaan on menoissa myös muutos sähköön. Huhtikuussa Suomeen ensirekisteröidyistä henkilöautoista 12,1 prosenttia oli jo täyssähköautoja ja 18,5 prosenttia ladattavia hybridejä. Täyssähköautojen osuus on alkuvuonan ollut jo 13,6 prosenttia ja ladattavien hybridien 20,0 prosenttia. Muutos näkyy jo moottoribensiinin myynnissä.

”Polttoaineen kysyntää ovat vähentäneet erityisesti etätyön osuuden kasvu sekä autojen keskimääräisen polttoaineenkulutuksen aleneminen. Myös autokannan sähköistyminen vähentää polttoaineenkulutusta’’, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Suomessa myös Valmet Automotive on jo pitempään painiskellut jo viime kesästä lähtien komponenttien saannin takia. Lisäksi yritys joutui aloittamaan äsken (LINKKI) muutosneuvottelu autotuotannon vähentymisen vuoksi, eikä korvaavaa tuotantoa ole nopealla aikataululla saatavilla. Muutosneuvotteluissa käsiteltävä sopeutustarve ei koske yrityksen akkuliiketoimintoja,

Lisätietoja:  Suomeen ensirekisteröityjen autojen käyttövoimatilastot 2015-2022/1-4  (LINKKI)

Kuvituskuva: Volkswagen