Kempowerin latauslaitetuotanto laajenee kesällä

Sähköajoneuvojen pikalatausratkaisuja valmistava Kempowerin toiminta on kovassa kasvussa. Kemppi-konserniin kuuluva lahtelaisyritys on kasvattanut henkilöstöään kahdessa vuodessa jo muutamasta kymmenestä työntekijästä lähes 200 työntekijään. Uusi tehdaslaajennus otetaan käyttöön kesällä.

Kempower on kasvanut parissa vuodessa muutamasta kymmenestä työntekijästä lähes 200 työntekijään.

Kempowerin latauslaitteiden myynti on ollut sen verran hurjaa, että yritys muuttaa jo kesän aikana uusiin tuotantotiloihin. Yritys saa samalla yhtiön operatiivinen johtaja Sanna Otavan mukaan käyttöön 10300 neliömetriä lisätilaa.

Kempower palkittiin äskettäin Kauppalehden kasvuyrityskisan parhaimmistoon. Voittajat julistettiin eilen tiistaina Helsingissä järjestetyssä juhlagaalassa.

’’Liikenteen sähköistyminen on täällä, ja luotettaville ja käyttäjäystävällisille pikalatausratkaisuille on vahvaa kysyntää kaikissa sähköajoneuvoluokissa.”, arvioi tulevaisuutta Kempowein myyntijohtaja Tommi Liuska.

Kerroimme Kempowerin laajennussuunnitelmista viime kesänä 2.7.2021 (LINKKI). Uutisessa yhtiön toimitusjohtaja Tomi Ristimäki kertoi myös, että uusissa tiloissa tuotanto, tuotekehitys, laboratorio, testaus ja toimisto, ovat samalla tontilla.

Nykyinen vuonna 2007 rakennettu ja vuonna 2020 laajennettu kiinteistö sijaitsee Lahdessa osoitteessa Rälssinkatu 1. Uusien tilojen lisäksi  alueella on edelleen käyttämätön rakennusoikeutta, joka mahdollistaa tuotannon laajentamisen myös tulevaisuudessa.

Kempowerin tuotteiden kotimaisuusaste on yli 90 prosenttia, sillä yhtiö hankkii suurimman osan materiaaleista ja komponenteista paikallisesti.