Sähköauto vaatii normaalia enemmän

Suomen sähköautokanta ja täyssähköisten autojen omistajat poikkeavat Pohjola Vakuutuksen mukaan selvästi maan muusta autokannasta omistajineen. Tuoreiden sähköautoilijoiden tulee opetella esimerkiksi tunnistamaan riskitilanteet, joille moderni ajoneuvo on haavoittuvainen jotta tuloksena ei ole kymppitonnien vauriot. Sähköauto vaatii jopa normaalia enemmän renkaanvaihdossa.

Sähköautot ovat lähteneet yleistymään Suomen tieliikenteessä erittäin voimakkaasti viime vuosien aikana, ja trendi jatkuu vahvana.  Sähköautot poikkeavat maan yleisestä autokannasta myös ikänsä puolesta sillä maahan tuodaan uusien autojen lisäksi kasvavasti myös muutaman vuoden ikäisiä täyssähköautoja.  Uusi autokanta tarkoittaa autonomistajille myös totuttelua uuteen – sähköauton pohjassa sijaitseva akku ei välttämättä kestä pohjakosketuksia ja niistä aiheutuvia iskuja samalla tavalla kuin perinteinen polttomoottoriauto.

’’Erityisesti katukiveyksien ja nopeushidasteiden kanssa sähköautoilijan on syytä olla tarkkana, sillä korkeajänniteakun korjaus on kallis ja aikaa vievä toimenpide. Akun korjauskustannukset voivat olla 7 000 eurosta jopa yli 40 000 euroon, koska osaa akuista ei voi korjata, vaan ne pitää vaihtaa kokonaan uuteen’’, kertoo Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisen johtaja Kristian Hiljander.

Pelkästään vakuuttamisnäkökulmasta talvirenkaiden vaihtaminen sähköautoon voi olla riskialtis toimenpide, eikä Pohjola vakuutuksen mukaan korvaa selvästä huolimattomuudesta johtuvaa, itse aiheutettua vahinkoa. ’’Sähköauton akku voi vaurioitua, jos auto nostetaan ilmaan väärin. Vakuutus ei ikävä kyllä korvaa huolimattomasti tunkatun auton vioittunutta sähköakkua, Hiljander sanoo.

Sähköautoilu on Pohjolan Vakuutuksen tilastoissa myös toistaiseksi hyvin miesvaltaista,  peräti yli 80 prosenttia. ”Kyseessä on kuitenkin tuore ja alati elävä ilmiö. Uskomme naisten osuuden kasvavan huomattavasti, sillä koko autokannassamme naiset omistavat reilun kolmanneksen kaikista autoista”, Pohjola Vakuutuksen Hiljander sanoo.

Kuvituskuva: Nokia Renkaat