Tutkimuskeskus VTT:n huhtikuussa aloitetut muutosneuvottelut on saatu päätökseen, jossa kolme liiketoiminta-aluetta kahdeksi. Yhdistetyillä liiketoiminta-alueilla Digitaaliset järjestelmät sekä Materiaalit ja energia tavoitellaan vahvempaa synergiaa sekä yhtenäisiä toimintatapoja ja samalla vähennetään päällekkäisyyksiä eri toiminnoissa. Samalla työsuhde päättyy 175 henkilöltä.
VTT perustaa myös uuden yksikön vahvistamaan tekoälyn hyödyntämistä tutkimuksessa ja lisäämään tutkimuksen digitaalista kyvykkyyttä. Muutosneuvottelujen seurauksena VTT luopuu osasta tehtäviä ja rooleja niin tukitoiminnoissa kuin tutkimuksen puolella, minkä johdosta työsuhde päättyy 175 henkilöltä.
VTT:n muutosneuvotteluiden taustalla oli VTT:n kesäkuussa julkistettava uusi strategia, jonka tavoitteena on kehittää tutkimustarjoamaa vastaamaan paremmin yritysten ja yhteiskunnan kysyntään ja muuttaa samalla kustannusrakennetta. VTT haluaa varmistaa uudistuksilla resurssien vahvemman suuntaamisen vaikuttavaan tutkimukseen.
Uuden strategian tavoiteema ei ole VTT:n mukaan supistaa toimintaa, vaan panostaa kasvualueisiin ja luoda maksimaalista vaikuttavuutta. VTT aikoo panostaa edelleen mikroelektroniikkaan ja kvanttiteknologiaan sekä kyvykkyyteen kokonaisturvallisuudessa. Lisäksi VTT aikoo jatkossa panostaa entistä enemmän startup-yritysten syntyyn.
Neuvotteluiden alkaessa VTT kertoi jatkavansa edelleen toimintaa kaikilla nykyisillä paikkakunnilla. Niiden henkilöstömäärä olivat ennen neuvotteluita Espoossa 1 730, Tampereella 250, Oulussa 250, Jyväskylässä 95, Kuopiossa 13 ja Kajaanissa 6.
VTT julkaisee uuden strategiansa 3.6.2026, jonka tavoitteena on tukea entistä vahvemmin Suomen kasvua ja luoda vaikuttavuutta: tukea kasvuyrityksiä, auttaa teollisuutta uudistumaan sekä vahvistaa yhteiskunnan resilienssiä.
VTT aikoo panostaa uudessa strategiassa erityisesti Suomen talouskasvun ja kilpailukyvyn kannalta tärkeisiin teknologia-alueisiin sekä Suomen kyvykkyyteen kokonaisturvallisuudessa. Lisäksi VTT aikoo jatkossa panostaa entistä enemmän uusien startup-yritysten syntyyn. VTT:n uusi operatiivinen toimintamalli astuu voimaan 1.8.2026.
Lisää: Aiempi uutinen VTT:n muutosneuvotteluiden alkamisesta 22.4.2026 (LINKKI).
Kuvituskuva: VTT