Uusi hanke metallien 3D-tulostukseen

Oulun yliopisto, Luulajan teknillinen yliopisto ja Tromssan yliopisto ovat käynnistäneet 3D-tulostuksen yhteishankkeen. Tarkoitus on kehittää alueen pk-yrityksille soveltuva metalliosien 3D-tulostusmenetelmä.

Uudella 3D-valmistustekniikalla pyritään vahvistamaan alueen tuotannollisten pk-yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Kolmen arktisen yliopiston lisäksi hankkeeseen osallistuu 15 pohjoisen alueella toimivaa yritystä, joista valtaosa on pieniä tai keskisuuria yrityksiä.

Ainetta lisäävä valmistus eli 3D-tulostus on tulossa voimakkaasti yhdeksi valmistustekniseksi vaihtoehdoksi, etenkin piensarjatuotannossa. Muovipohjaisten materiaalien 3D-tulostuksen hyödyntäminen on joissakin alueen yrityksissä jo rutiininomaista.

Metallien 3D-tulostus mahdollistaa valmistustavan hyödyntämisen myös suurempaa kestävyyttä vaativien osien valmistuksessa.  Hanke pohjautuu voimakkaasti Oulun yliopiston Tulevaisuuden tuotantoteknologiat (FMT) ryhmän metallien 3D-tulostusosaamiseen sekä tuotantotekniikan ja materiaalintestauksen osaamiseen.

Oulun yliopistolla on käytössään Nivalan ELME Studioon sijoitettu uusi 3D-metallitulostuslaite, jota hyödyntävät tutkijoiden lisäksi pohjoisen alueen yritykset. FMT -tutkimusryhmä on osa Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituuttia ja yliopiston Terästutkimuskeskus CASR:n jäsen.

Luulajan teknillisen yliopiston koordinoima Arctic Platform to Create, 3D-Print, Test and Sell –hanke on saanut Euroopan aluekehitysrahaston Interreg Pohjoinen ohjelmasta 927 000 euron rahoituksen. Hanke kestää 2,5 vuotta.

LISÄÄ: Uusiteknologia.fi:n aiemmat 3D-tulostukseen liittyviä uutisia (LINKKI).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue tästä ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2017