Uusia ratkaisuja elektroniikkajätteen vähentämiseksi

Tarve tehdä elektroniikasta ympäristöystävällisempää on entistä akuutimpi, sillä tuotteiden kestävyyttä koskeva EU-lainsäädäntö tekee tuloaan. VTT liittyy osaksi EU-hanketta, johon osallistuu yhteensä 46 kumppania 11 EU-maasta. Suomesta mukana ovat VTT:n lisäksi Canatu, Movesense, Screentec, Tervakoski, UpCode ja UPM Raflatac. 

Nokia tiukemmin Euroopan mikropiirihankkeisiin

Nokian on entistä tiukemmin mukana eurooppalaisen mikro- ja viestintäteknologioiden  kehittämisessä. Komissio hyväksyi eilen enintään 8,1 miljardin euron tuen IPCEI-hankkeisiin, joilla halutaan vauhdittaa eurooppalaista mikropiirien ja viestintäteknologioiden kehitystä.

Suomi lisää kyberturvallisuuden koulutusta

Kyberturvallisuuden osaajapula on haaste, jota pyritään korjaamaan myös valtion rahoituksella. Uusimpana Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa 2,2 miljoonalla eurolla kolmivuotista koulutushanketta, jolla halutaan vahvistaa yliopistojen yhteistyötä sekä  avata opintomahdollisuuksia yli korkeakoulurajojen ja lisätä täydennyskoulusta suomalaisyrityksille.

Teknologiatoimijat kouluttamaan Suomeen 100 000 uutta digiosaajaa

Microsoft sekä joukko suomalaisia ammattikorkeakouluja ja teknologia-alan toimijoita aikovat kouluttaa seuraavan viiden vuoden kuluessa Suomeen 50 000 uutta ja 50 000 lisä- ja muuntokoulutettua teknologiaosaajaa. Tärkeässä roolissa on lisäksi nykyteknologian ammattilaisten ja työntekijöiden osaamisen päivittäminen ja kehittäminen.

Suomi testaa jättidroneja ensihoidon tueksi – vuonna 2023

Sähkökäyttöisiä lentäviä jättidrooneja halutaan testata kahden vuoden sisään sekä ensihoitohenkilöstön että hoitovälineiden ja -tarvikkeiden kuljetukseen yhteistyössä Helsingin yliopistollisen sairaalan kanssa. Kokeilut liittyvät Euroopan komission tukemaan meneillää olevaan AiRMOUR-yhteishankkeeseen, jossa etsitään uusia kuljetustapoja ensihoidon tarpeisiin.

Robotiikka vahvistaa maaseudun elämää – käsikirja soveltamiseen

Jyväskylän ammattikorkeakoulun viime vuoden lopussa päättyneessä kaksivuotisessa RoboCountryside-hankkeessa jaettiin maaseutualan yrityksille ja toimijoille uusinta robotteihin liittyvää tietoa. Samalla vahvistettiin alan osaamista ja syntyi käsikirja robotiikan hyödyntämisestä.

Teollisuuteen uutta IoT-tekniikkaa ja tekoälyä

Valmistavan teollisuuden prosessien ja käyttäjäympäristöjen ankarat olosuhteet voivat hidastaa uuden teollisen internetin (IoT) ja tekoälyn mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Siihen haetaan nyt ratkaisua uudessa kolmivuotisessa eurooppalaisessa Charm-projektisssa. Mukana on 37 toimijaa, joista suomalainen  Valmet projektikoordinaattorina ja Spinverse suunnittelussa ja hallinnoinnissa. Kymmenien toimijoiden Charm (Challenging environments tolerant Smart systems for IoT and AI) on saanut rahoitusta Euroopan…

Tutkittuja IoT-ratkaisuja kaupunkien digimurrokseen

Oulun ja Tampereen CityIoT-hanke syntyi alkuaan tarpeesta kehittää niiden digitalisaatiovalmiuksia ja saada eri järjestelmissä oleva data parempaan käyttöön.  Viime viikolla järjestettiin netin kautta hankkeen loppuseminaari, jonka esitysmateriaalit ovat edelleen verkon kautta ladattavissa.

Uutta tietoa pilvipalveluiden tietoturvasta

Suomalainen tietoturvayhtiö Nixu on ollut mukana kehittämässä Euroopan laajuista pilvipalveluiden kyberturvallisuutta. Vuoden lopulla päättyneessä European Security Certification Framework -projektissa syntyi myös hyödyllisiä tietopaketteja ja koulutusvideoita. Tässä linkki verkkoaineistoihin.

Kierrätystä ja biohajoavaa elektroniikkaa – uusi hanke

Suomalaisen tutkimuskeskus VTT:n johdolla aloitetaan yhteistyö, jonka tavoitteena on kehittää uusia keinoja hyödyntää kierrätettävää tai kompostoituvaa bioelektroniikkaa ja optiikkaa. Business Finlandin rahoittaman kaksivuotisen ECOtronics-hankkeen suuruus on 4,2 miljoonaa euroa. ”Hanke tukee uudenlaisten, ympäristöystävällisten tuotteiden kehittämistä muun muassa EU:n ekosuunnitteludirektiivin inspiroimana”, sanoo hanketta VTT:ssä koordinoiva erikoistutkija Liisa Hakola. Tutkimushankkeella halutaan varmistaa, että elektroniikan materiaaleja ja valmistusmenetelmiä…