Suomalaiselle mittausratkaisulle kansainvälistä kehitysrahaa

Unianturia valmistava Emfit on saanut kansainvälisessä Nightingale-hankkeessa 430 000 euron rahoituksen potilasmonitorointiratkaisunsa jatkokehittämiseen.  Tarkoituksena on kaupallinen yhteistyö, ei pelkästään tuotekehitys. Yritys on investoimassa myös uuteen ladontalinjaan  Vaajakosken tehtaallaan.

Viidestä Euroopan johtavasta yliopistosairaalasta koostuva, tulevia asiakkaita edustanut ryhmä valitsi ratkaisun tarjoajat tarkkojen kriteerien perusteella. He halusivat parhaat, uudentyyppiset ratkaisut sairaaloiden vuodeosastojen ja kotiutuvien potilaiden monitorointiin.

Emfit valittiin kisassa neljän yrityksen joukkoon, jossa kehitetään päällä pidettäviä anturointia ja niihin liittyviä ohjelmistoja sairaalasta kotiutuvien potilaiden terveydentilan monitorointiin. Hankkeen viimeiseen, keväällä 2019 alkavaan vaiheeseen valitaan nyt mukana olevista kaksi parhaan teknologisen ratkaisun kehittänyttä yritystä.

Toimitusjohtaja Heikki Räisänen, Emfit Oy

’’Nightingale-hankkeessa kehitetään ratkaisua merkittävään ja tunnistettuun ongelmaan, eli sairaalasta kotiutuvan potilaan jatkoseurantaan, jota ei tällä hetkellä tehdä käytännössä ollenkaan’’, kertoo Emfitin perustaja-toimitusjohtaja Heikki Räisänen.

Suomalaisyritys vakuutti hankkeen valintaryhmän innovatiivisella teknologiallaan ja historiallaan. Yrityksen unianturitekniikan ja kehitteillä olevan tuotteen avulla potilaan terveydentilaa voidaan tarkkailla kliinisesti ympäri vuorokauden.

Päällä pidettävä Enfitin laite mittaa ihon lämpötilan ja sähkönjohtavuuden, hengityksen, sykkeen, verenpaineen, happisaturaation sekä kehon asennon ja liikeaktiivisuuden. Ratkaisun avulla potilaan tilan heikentyminen voidaan havaita hyvissä ajoin ja estää vakavia seurauksia.

Tekoälyn ja koneoppivien algoritmien avulla mittaustietoa yhdistelevä ja potilaan kanssa ”keskusteleva” laite ja ohjelmisto havaitsee vakavat terveydentilan muutokset ajoissa.  Osana kokonaisuutta on myös tiedon tuominen potilastietojärjestelmistä API-rajapintojen kautta osaksi tekoälyn avulla tehtävää jatkuvaa analyysiä. Käytössä olleessaan ohjelmiston algoritmit oppivat koko ajan sitä paremmiksi mitä enemmän ja laajemmin tuotetta käytetään.

TAUSTAA: Tuleva ladontalinja nostaa tuotantokapasiteettia

Emfit on pitkän linjan kansainvälisesti toimiva yritys, jossa on ollut viime vuosina käynnissä liiketoiminnan uudistamisprosessi. Kaikki resurssit on laitettu Internetin yli reaaliaikaisesti tapahtuvaan terveyden- ja hyvinvoinnin mittaamiseen. Ensimmäinen tuote, Emfit QS, on nyt ollut markkinoilla kolme vuotta.

’’Keskittyminen Emfit QS:n kehittämiseen on kannattanut. Sen myynti kasvaa Euroopassa, USA:ssa, Japanissa ja Aasiassa. Olemme siksi investoimassa muun muassa uuteen ladontalinjaan, joka kasvattaa tuotantokapasiteettimme nelinkertaiseksi’’, kertoo Emfitin Heikki Räisänen.

TAUSTAA: Nightingale on ”esikaupallinen” EU Horizon 2020 -hanke

Hankkeessa pyritään kehittämään innovatiivista teknologiaa potilasmonitorointiin. Toimintamalli on poikkeava, sillä siinä loppuasiakas on saanut rahoituksen, johon asiakas hankkii tarjouskilpailulla tarvitsemansa osaamisen ja tuotteet. Emfit Oy on valikoitunut neljän parhaan yrityksen joukkoon yli 150 yrityksen joukosta.

Nightingale-projektiryhmään kuuluu asiantuntijoita viidestä Euroopan johtavasta yliopistosairaalasta: University Medical Center Utrecht, University College London Hospitals NHS Foundation Trust, Universitaire ziekenhuizen Leuven, University Hospital Aachen ja Karolinska Universitetssjukhuset.

Hanke on saanut Euroopan komissiolta rahoitusta yhteensä 5,3 miljoonaa euroa.

Lisää: EU Horizon Nightingale (LINKKI)

Kuvat: Emfit Oy

Päivitetty 20.6.2018

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/