EU:n Horizon 2020 -tutkimusrahaa edelleen jakamatta

Tänään käynnistynyt Suomen EU-puheenjohtajuuskausi tarjoaa aiempaa paremmat mahdollisuudet vaikuttaa eurooppalaisen tutkimusrahan jakamiseen. Varsinkin kun jaossa on edelleen Horizon 2020 -tutkimusrahaa peräti 13,5 miljardia euroa. Helsinkiin on tulossa myös useita EU:n teknologiatapahtumia.

Suomalainen tutkimusjärjestön johtoon

Tutkimuslaitos VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara on valittu eurooppalaisten tutkimusorganisaatioiden järjestön Earton puheenjohtajaksi. Puheenjohtajuuskausi on kolmivuotinen. Järjestö on vahva vaikuttaja EU:n tutkimusrahoituksessa.

IoT-sovellus etsii lähimmän sähköauton latauspisteen

Helsingin Forum Viriumin ja Aalto-yliopiston EU-rahoitteinen bIoTope-hanke on tuonut uudenlaisen sähköautojen lataus- ja parkkiratkaisun, joka perustuu mobiilisovellukseen. Myös perinteiset lämpötolpat voidaan muuttaa sähköautojen latauspisteiksi pikaliittimillä.

Suomalaiselle mittausratkaisulle kansainvälistä kehitysrahaa

Unianturia valmistava Emfit on saanut kansainvälisessä Nightingale-hankkeessa 430 000 euron rahoituksen potilasmonitorointiratkaisunsa jatkokehittämiseen. Tarkoituksena on kaupallinen yhteistyö, ei pelkästään tuotekehitys. Yritys on investoimassa myös uuteen ladontalinjaan Vaajakosken tehtaallaan.

Kännykkä huumeskannerin avuksi

Suomalainen Spectral Engines tuo markkinoille taskukokoisen kannettavan huumeskannerin, jolla poliisipartio voi nopeasti seuloa katunäytteistä huumeiksi epäilemänsä aineet. Uutuus perustuu NarcoScan-projektissa syntyneen infrapunaspektroskopiaan ja MEMS-anturiteknologiaan.

Langatonta tiedonsiirtoa yli 100 gigahertsin taajuuksilla

Euroopan unionin Horizon 2020 Ultrawave -hankkeen tavoitteena on kehittää tekniikoita, jotka pystyvät hyödyntämään koko millimetriaaltojen spektriä yli 100 GHz:n taajuusalueella. 2,9 miljoonan euron projektia vetää Lancasterin yliopisto Englannista.

Maailman suurin tutkimusohjelma uusiksi – Suomelle isompi osuus

EU-komission korkean tason ryhmä esitteli eilen Brysselissä suosituksensa tutkimus- ja kehitysohjelman jatkosta. ’’Suomalaisilla yrityksillä ja tutkimuslaitoksilla on nyt mahtava mahdollisuus saada paljon nykyistä suurempi osuus noin 120 miljardin euron tutkimuspotista”, kiteyttää ryhmän suomalaisjäsen Harri Kulmala Dimeccistä.

Suomi nappasi älyliikennekokouksen

Suomelle on myönnetty Euroopan merkittävimpiin kuuluvan Transport Research Arena (TRA) -konferenssin isännyys vuonna 2020. Tapahtuman odotetaan tuovan Helsinkiin tuhansia älykkään liikenteen osallistujia. Kolmen vuoden päästä järjestettävä TRA2020 -konferenssi tuo Helsinkiin laajasti esille liikenteen ja liikkumisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Tulevan konferenssin teemana on liikenteen ja liikkumisen murroksen mahdollistaminen otsikolla ”Enabling the Change – Transport and…

Turku laajentaa 5G-kehitystään

Turun ammattikorkeakoulu kehittää 5G-teknologian testausympäristöjä entistä voimallisemmin. Pelkästään tämän vuoden aikana Turun ammattikorkeakoulu on saanut miljoonan euron verran rahoitusta kolmeen 5G-verkkoihin liittyvään hankekokonaisuuteen.

EU lähtee taistoon kyberuhkia vastaan

Euroopan unioni on hyväksynyt uudet säännöt verkkouhkien torjuntaan. Samalla EU panostaa kyberuhkien torjunnan tutkimukseen Horizon 2020 -ohjelman kautta. Suomesta mukana on uusimpana Laurea ammattikorkeakoulu.