KvarkenSat-satelliitti kartoittamaan merenkurkun aluetta

Reilun vuoden päästä avaruuteen lähetettävä KvarkenSat on Suomen pohjalaismaakuntien ja Ruotsin Västerbottenin piensatelliitti, jonka alueen korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat suunnitelleet merenkurkun alueen kehittämiseksi. KvarkenSat-satelliitin omistaja on Vaasan yliopisto, ja sitä ohjataan yliopiston Palosaaren kampukselle rakennetulta maa-asemalta.

Uusi materiaaliyhdistelmä kvanttitietokoneisiin

Aalto-yliopiston tutkijat ovat onnistuneet ensimmäisinä maailmassa yhdistämään kaksi äärimmäisen ohutta tantaalidisulfidikerrosta niin, että elektronit käyttäytyivät kvanttitilassa tavalla, joka on aikaisemmin vaatinut harvinaisia maametallien yhdisteitä. Uutta yhdistelmää voi hyödyntää kvanttimateriaaleissa ja kvanttitietokoneiden kubiteissa. Katso lisää esittelyvideolta.

Opiskelijat koodasivat avoimen RISC-V-prosessorin

Aalto-yliopiston mikroelektroniikan opiskelijat toteuttivat kesällä RISC-V -mikroprosessorin laitteistokuvauksen ja on nyt julkaissut sen avoimesti verkossa. ”Työ perustuu Berkeleyn yliopistossa kehitettyyn avoimeen RISC-V-prosessoriarkkitehtuuriin”, kertoo Berkeleyssa itsekin työskennellyt, opiskelijoiden työtä ohjannut vanhempi yliopistonlehtori Marko Kosunen.

Aalto sai yli miljoonan euron automaation ohjelmistoalustan

Automaatiota toimittava Schneider Electric tarjoaa Aalto-yliopiston Factory of the Future -yksikön käyttöön yli miljoonan euron arvoisen EcoStruxure Automation Experts-alustan ohjelmistokeskeisen automaation opetukseen. Lahjoitus sisältää ohjelmistoja, lisenssejä ja muuta uusinta automaatiotekniikkaa.

Saab kasvattaa tutkimustaan Aalto-yliopistossa

Ruotsalaisen Saabin tutkimusyhteistyö Aalto-yliopiston kanssa on laajentumassa. Yritys investoi Aallon kanssa kolme miljoonaa euroa lisää strategisen yhteistyön laajentamiseen uusille tutkimusalueille. Lisäinvestoinnin jälkeen kymmenen vuoden kokonaispanostus kasvaa vuoteen 2026 mennessä 23 miljoonaa euroon.

Kyberturvaosaaja Innofactorin uuden yksikön vetäjäksi

Suomalainen it-talo Innofactor on nimittänyt työelämäprofessori Jarno Limnéllin uuden kyberturvallisuusyksikkönsä johtoon. Yksikön tavoitteena on vahvistaa alan luottamusta ja turvallisuutta yhteistyössä Microsoftin ja KPMG:n kanssa.