Huonekalujätti Ikea tuo tammikuussa myyntiin yli kaksikymmentä uutta älykotien valaistukseen, tunnistimiin ja ohjaukseen liittyvää Home Smart -älykotituotetta. Uutuustuotteet tukevat omalta osaltaan suosiotaan kasvattavaa Matter-standardia.
Robotti-imurivalmistaja Roborock tehostaa älykotien yhteentoimivuutta uudella Matter-protokollan päivityksellä, joka mahdollistaa koneiden ohjaamisesta entistä helpompaa. Samalla uusin Matter-päivitys on askel kohti myös laajemmin saumatonta älykotien integraatiota.
Lenovo esittelee Las Vegasin kulutuselektroniikkamessuilla kannettavien mikrojen ja kännyköiden lisäksi kotiautomaatiotekniikoita. Uusi tapahtumassa julkistettava Smart Assistant perustuu Amazonin Alexa-pilvipalveluun ja ääniohjaukseen. Consumer Electronics Show aukeaa torstaina.
Uusien ledivalojen kautta myös kotien valaistuksen säätö helpottuu. Yksi keino on siirtyminen lediratkaisuihin ja niihin integroituun ohjauselektroniikkaan. Uusimpana kauko-ohjattaviin ledivalaisimiin tulee Ikea tavarataloineen.
Digitalisaatio tekee asumisesta yhä älykkäämpää. Tieto ja ruotsalainen TNS-Sifo selvittivät tulevaisuuden asumisen trendejä. Yritys on mukana myös Göteborgissa sijaitsevassa HSB Living Labissa, jossa kokeillaan jo tulevaisuutta tuhansien antureiden voimin.
Toista kertaa järjestettävä Elisa Innovation Challenge -kilpailussa haetaan uusia IoT-teknologiaa hyödyntäviä tuote- ja palveluinnovaatioita. Parhaiden tuotteiden kehittäjät julkistetaan ja palkitaan Slush 2016 -tapahtumassa.