Kvanttitekniikan osaaja innovaatioprofessoriksi

Kvanttitekniikan osaaja ja Aalto-yliopiston sekä VTT:n professori Mikko Möttönen valittiin vuoden 2021 innovaatioprofessoriksi. Valinnan teki suomalaisista teknologiavaikuttajista koostuva tuomaristo. Vuoden teknologiajohtajiksi valittiin UPM:n Jyrki Ovaska ja Supermetricsin Duleepa Wijayawardhana. Palkinnot jaettiin maanantaina CTO Forum -tapahtumassa.

Ehdota vuoden teknologiajohtajaa

Vuoden 2018 eurooppalaisen teknologiajohtajakisan osallistujien haku on alkanut. Ehdotuksia otetaan vastaan netissä 24.1.2019 asti. Samaan aikaan haetaan ehdotuksia myös ensi vuoden suomalaiseksi teknologiajohtajaksi, jota varten ehdotukset on annettava verkossa 7.1.2019 mennessä.

Näistä kolmesta teknologiajohtajat ovat kiinnostuneita

Tekoäly ja erityisesti neuroverkot ja syväoppiminen ovat suomalaisten teknologiajohtajien mielestä kiinnostavimpia tulevaisuuden teknologioita. Kolmen kärkeen sijoittuvat uudessa CTO-kyselyssä, myös kiertotalous ja uudet akkuteknologiat. Alustavat tulokset julkistettiin eilen järjestetyssä CTO-foorumissa.

Terveys- ja biotekniikan osaajat vuoden teknologiajohtajiksi

Vuoden 2018 teknologiajohtajia ovat hammasteknologiayhtiö Planmecan Vesa Varjonen ja biotekniikka-yritys MetGenin Matti Heikkilä. Valinnassa painottuivat teknologiaosaajat, jotka ovat valintaraadin mukaan toimillaan uudistaneet suomalaista teollisuutta. Vesa Varjonen on työskennellyt Planmecalla vuodesta 2004 ja teknologia- ja tutkimusjohtajana vuodesta 2015 lähtien. Hänellä jo yli 25 vuotta monenlaisissa tehtävissä lääketieteellisen kuvantamisen parissa. Koulutukseltaan hän on lääketieteellisen tekniikan diplomi-insinööri. ’’Nopeasti…