Pohjoisen biodiesel-tehdas sai miljoonatuet

Kemin biodieseliä valmistava jalostamo on askeleen lähempänä toteutumistaan. Euroopan komissio on päättänyt maksaa 88,5 miljoonan euron NER300-investointituen Kaidille biopolttoainejalostamon rakentamiseen Kemin Ajokseen.

Kemin biojalostamolle tuotekehitysrahaa

Tekes on myöntänyt Kaidille yli neljän miljoonan euron lainan Kemin biojalostamon tuotekehitystoimintoihin. Kaidi tarvitsee kahden vuoden aikana kaikkiaan 20 miljoonaa euroa jalostamon ensivaiheen suunnitteluun.

Kemissä valmistaudutaan jo biotehtaaseen

Biodiesel-tehdasta Kemiin kaavaileva Kaidi aikoo kokeilla energiapuun korjuuta ja hankintaa vaikka tehdas on vasta suunnitelma-asteella. Kaidi kertoi pilottialueen kehittämisestä ja biojalostamoprojektin etenemisestä eilen Kemin kaupungin kanssa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Kemiin miljardin euron biojalostamo?

Kiinalainen bioenergiayhtiö Kaidi suunnittelee miljardin euron biojalostamoa Kemiin. Toteutuessaan tehdas tuottaisi vuodessa 200 000 tonnia toisen sukupolven biopolttoainetta, josta 75 prosenttia olisi biodieseliä ja 25 prosenttia biobensiiniä. Kaidi tekee lopullisen investointipäätöksen tämän vuoden aikana.