Maatalouteen robotiikan lisäksi langatonta tekniikkaa

Maatalous tarvitsee tulevaisuudessa luotettavaa ja matalaviiveistä tietoliikennepalvelua uusien älykkäiden ratkaisujen rakentamiseen. Tiedon määrä on suurta ja integroidut tietojärjestelmät sekä reaaliaikavideon siirto edellyttävät viiveetöntä tiedonsiirtoa. Myös uusimmat sensorit ja kuvausratkaisut ovat osa tulevaisuuden maataloutta, jota tutkitaan meneillään olevassa Priority-hankkeessa.

Lähes 11 miljoonaa euroa akkututkimukseen

Suomalaisen akkuteollisuuden tutkimus- ja kierrätyskonsortio on saanut Business Finlandilta lähes 11 miljoonan euron rahoituksen kehitysohjelman jatkamiseen. Aalto-yliopiston johtamassa BATCircle 2.0 -yhteistyössä on mukana kuusi  tutkimuslaitosta ja 15 yritystä.

Tavaroille oma pilvialusta – lisätty todellisuus mukaan

Tavaroiden IoT-pilvipalvelua kehittävä Thing2Data-hanke laajentaa lisättyyn todellisuuteen. Ensimmäisen vaiheen määritystyö ja toteutus ovat projektia vetävän Sovelton mukaan edenneet ripeästi. Kokeilua varten testisovelluksia on kaikille päätelaitteille kännykästä Hololens-silmikkoon.

Akatemialta yli 50 miljoonaa euroa tutkimukseen

Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto valitsi neljään uuteen ohjelmaansa neljätoista uutta konsortiota. Rahaa käytetään neljän vuoden aikana yli 50 miljoonaa euroa. Aiheita ovat ilmasto, resurssit, kaupungistuminen, turvallisuus ja terveys.

Suomi pukkaa tavaraa pilveen – valtio tukee

Suomessa aloitetaan uudenlainen Thing2data-konsortio, jonka avulla rakennetaan toimiva ympäristö uusille älykkäille palveluille ja uusille liiketoimintamalleille. Tavaran älykkyys sijoitetaan pilveen.