Kyocera lisensoi suomalaista elektroniikkaosaamista

Japanilainen Kyocera lisensioi oululaisyrityksen TactoTekin rakenteellisen elektroniikan IMSE -teknologiaan, joka mahdollistaa esimerkiksi painetun elektroniikan ja eri komponenttien integroimisen ruiskuvaletun kolmiulotteisen muovirakenteen sisään.

Oululaisen TactoTekin IMSE-tuotteet Kyoceran myyntiin

Japanilainen teollisuusosaaja Kyocera ja oululainen TactoTek ovat solmineet markkinointisopimuksen, jonka tavoitteena on tuoda TactoTekin elektroniikan IMSE-pakkausratkaisut uusille markkinasegmenteille teollisuuteen ja autoteollisuuteen.

Paperitulostamisen kasvu hyytyi muttei loppunut

Toimistoissatulostetaan edelleen paljon paperille, mutta japanilaisen Kyoceran mukaan määrien kasvu on pysähtynyt. Siksi tulostin- ja kopiointialalla on erityisesti julkisella puolella herätty hankinnoissa kilpailuttamaan tulostuslaitteet elinkaarimallin perusteella. Tulostimia ei haluta Kyoceran mukaan enää ostaa tai liisata, vaan ne hankitaan palveluna, joka mukautuu muuttuviin tarpeisiin.