Aalto-yliopiston professori Maarit Karppinen on saanut Euroopan tutkimusneuvosto ERC:n rahoituksen ohutkalvoteknologian tutkimukseen ja kehittämiseen. Rahoituksen suuruus on 2,5 miljoonaa euroa ja kesto viisi vuotta.
Espoolainen ohutkalvo-ALD-laitevalmistaja Picosun on valinnut uudeksi toimitusjohtajakseen lokakuusta alkaen Jussi Rauteen, Nimityksen takana on osin Picosunissa viime kesäkuussa tapahtunut omistuspohjan laajentuminen. Mukaan tulivat silloin Capman, First Fellow Partners ja Tesi.
VTT:n spin-off-tutkimusprojektissa kehitetty PillarHall-testirakenne on muuttumassa yritystoiminnaksi. Analysointirakenne helpottaa kolmiulotteisten, entistä pienempien ja suorituskykyisempien komponenttien valmistamista. Asiakkaina ovat puolijohde- ja laitevalamistajat.