MTV3 esittää pääsiäisen aikana kuusiosainen Made in Finlandin -draamasarja Nokiasta ja sen työntekijöistä televisio-kanavallaan. Televisiosarjan tapahtuvat alkavat vuodesta 1988, jolloin Motorola haastaa Nokian patenttivarkaudesta oikeuteen ja yhtiö menettää pääjohtajansa, Kari Kairamon.
Tag: Oulu
Nokia aikoo vihertää Oulussa – uusi energiakeskus
Nokia rakentaa Oulun älykampukselle uuden sukupolven energiakeskuksen. Yhtiö on saanut 65 miljoona euron hankkeelle työ- ja elinkeinoministeriön 12 miljoonan euron RRF-energiainvestointituen. Ratkaisu tukee myös yrityksen tavoitetta vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Komponenttipula rassasi Bittiumia – saatavuus paranee vuoden 2023 aikana
Teknologiakehittäjä Bittiumin liikevaihto laski varsinkin loppuvuodesta terveysteknologian heikentyneen tuotemyynnin vuoksi. Sitä rokotti pula komponenteista, joiden saatavuus yhtiön mukaan kuitenkin paranee kuluvan vuoden aikana. Muut alueet kuten puolustus- ja tietoturva-alue ja palvelut selvisivät paremmin.