EU rahoittaa kvanttiteknologian kaupallistamista

Kvanttiteknologia on yksi EU:n tärkeimpiä kehityskohteita. Siksi Euroopan unioni rahoittaa 19 miljoonalla eurolla eurooppalaista VTT-vetoista kvanttiteknologian kaupallistamishanketta, jolla parannetaan Euroopan nykyistä mikro-, nano- ja kvanttiteknologian infrastruktuuria.  Hanke käynnistyy ensi maaliskuussa.

Autonvalmistaja Geelyn CEVT-innovaatiohubi Ouluun

Kiinalainen Volvon omistava Zhejiang Geely -konserni perustaa Ouluun Ruotsissa toimivan CEVT-yhtiön ja paikallisen Kaira Clanin kanssa uuden liikenneratkaisujen innovaatio- ja kehityskeskuksen. Yhtiö on valmistellut tuloaan jo vuodesta 2018 alkaen tarjoamalla oululaisten tutkijoiden käyttöön erikoisvarustetun koeauton.

Helsinki hakee 5G-kehittäjiä – myös IoT-ratkaisuja

5G-sovelluskehitystä Helsingissä vauhdittava UrbanSense-hanke tarjoaa yrityksille työpajoja ja tietoa 5G:n kaupallisista mahdollisuuksista. Ensimmäinen testiverkko toimii Helsingin yliopiston kampuksella Kumpulassa. Tulossa on myös pilotointia IoT-verkkoalustoilla.

Etelä-Savossa häkättiin tuloksellisesti

Suomalaisissa teollisuuden suuryrityksissä suosioon noussut häkkäystapahtuma rantautui Kuorttiin viime viikonloppuna. Pienille ja keskisuurille teollisuusyrityksille tarkoitetussa Industrial Hackathonissa kisattiin Etelä-Savon parhaan digitaalisen ratkaisun kehittämisestä.