Kalliiden urheilukellojen ja perinteisten aktiivisuusrannekkeisen rinnalle valmistajat ovat tuoneet myös ilman näyttöä toteutettuja älyrannekeita. Suomalaisen Polarin Loopin lisäksi Garmin on tuonut tarjolle oman näytöttömän Clirqa Smart Band -hyvinvointirannekkeen, joka tukeutuu näytön osalta valmistajan mobiilisovellukseen.
Tag: Polar
Urheilukellojen ja kännyköiden kauppa kävi kasvavasti
Polar tuo hälyttömän digituotteen
OnePlussa ja Samsung tammikuun myyntitilaston kärjessä
Fotoniikka voi mullistaa terveydenhuollon – älylaastarista liikkeelle
Lisää vaikuttavuutta tutkimusrahoitukseen
Suomen valtion perustama vaikuttavuussäätiö on avannut jo kolmannen kerran rahoitushaun, jolla tuetaan huippututkijoiden ja yritysten yhteistä tutkimusta. Säätiörahoituksella halutaan paikata tukiaukkoa erityisesti tutkimuslaitosten ja yliopistojen omaa tutkimusta varten.
Suomalaiset innokkaita kuntomittareiden käyttäjiä
Sitran teettämän kansainvälisen kyselytutkimuksen mukaan Suomessa älylaitteita itsensä mittaamiseen yli viisi vuotta käyttäneitä on selvästi enemmän kuin verrokkimaissa Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa. Syntyvä tietomäärä voi synnyttää myös uudenlaisia digitaalisia palveluita.
Fotoniikan dignostiikkalaitteille pilottilinja
Älykellokauppa vilkastui, myös Oura kiinnostaa
Suomalaisten kiinnostus hyvinvointiaan kohtaan näkyy älykellojen ja erilaisten kännyköiden hyvinvointisovellusten kasvuna. Lähes puolet suomalaisista käyttää teleoperaattori Elisan selvityksen mukaan mobiililaitteillaan liikuntasovelluksia, kuten askelmittausta. Selvityksessä Ouran älysormus oli silti kiinnostavin hyvinvointilaite.







