Sähköinen lentäminen on Suomen pienehköille matkustajavirroille varteenotettava vaihtoehto tulevaisuudessa, uskoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin uusimman selvityksen perusteella. Lentojen arvioidaan yleistyvän jo 2030-luvulla.
Tag: sähkölentokone
Sähköisen lentämisen konferenssi Vantaalle
Sähkölentokoneet entistä lähempänä
Sähköbussit ovat jo lyöneet kaupunkiliikenteessä läpi ja sähköhenkilöautojen määrä Suomen on lähtenyt kasvuun. Myöskään lentoliikenteen sähköistyminen ei ole VTT:n selvityksen mukaan enää kaukaista tulevaisuutta, vaan konkretisoituminen alkaa jo viiden vuoden sisään, jos uskotaan alan konevalmistajia.
Pohjoismaita kiinnostaa robottilentäminen
Pohjoismaat yhdistävät voimansa edistääkseen uudenlaisten robottilentokoneiden eli miehittämättömillä ilma-aluksilla tapahtuvaa tavaroiden ja matkustajien kuljetusta. Kyse voi olla kuva Aerobussin hahmottelemista tulevaisuuden lentotakseista, autonomisista kuriiripalveluista tai uusista konsepteista matkailualalla. Suomesta mukana on VTT:n lisäksi kolme muutakin toimijaa.
Finavia avittaa sähkölentokoneen hankintaa
Sähköinen lentokone tulevaisuuden maakuntakentille?
Sähköisten lentokoneiden kehittäminen on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, mutta tulevaisuudessa koneet voisivat tarjota nykyistä kalustoa helpommat yhteydet esimerkiksi Suomessa maakuntayhteyksiin. Uusimpien ennusteiden mukaan sähkölentokoneita voitaisiin ottaa kaupalliseen käyttöön jopa viiden vuoden sisään.
Finavia visioi: sähkölentokoneet tulevat vuosikymmenen lopulla
Lentokentistä huolehtiva Finavia visioi jopa kotimaanlentojen toteuttamista sähkölentokoneilla vuosikymmenen lopulla. Yhtiö on liittynyt sähkölentämistä edistävän pohjoismaisen Network for Electric Aviation (NEA) -verkoston jäseneksi. Verkoston tavoitteena on vauhdittaa sähkölentämisen käyttöönottoa Pohjoismaissa.
Video: Purjekoneeseen sähkömoottori ja akku avuksi
Sähköinen lentäminen kiinnostaa – konferenssi tulossa
Ekologista teknologiaa otetaan tulevaisuudessa käyttöön lentämisessä ja kaupunkiliikenteeseen suunnitellaan jo sähköllä toimivia lentokoneita. Miten Suomi pysyy tässä kehityksessä mukana ja miten asia pitää huomioida kaupunkiarkkitehtuurissa? Asiaa pohditaan maaliskuussa Helsingissä järjestettävässä alan konferenssissa.