Pohjoismaita kiinnostaa robottilentäminen

Pohjoismaat yhdistävät voimansa edistääkseen uudenlaisten robottilentokoneiden eli miehittämättömillä ilma-aluksilla tapahtuvaa tavaroiden ja matkustajien kuljetusta. Kyse voi olla kuva Aerobussin hahmottelemista tulevaisuuden lentotakseista, autonomisista kuriiripalveluista tai uusista konsepteista matkailualalla. Suomesta mukana on VTT:n lisäksi kolme muutakin toimijaa.

Pohjoismainen The Nordic Drone Initiative (NDI) hankkeen tavoitteena on edistää miehittämättömillä ilma-aluksilla toteutettavien vähäpäästöisten liikennepalvelujen kehittämistä Pohjoismaissa. Varsinkin kun drooneja koskevat ennusteet osoittavat, että alueen markkinat tulevat kasvamaan merkittävästi seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Suomesta NDI-donehankkeeseen tuo VTT muun muassa jäätymisen estoon, parannettuun akkutekniikkaan sekä polttokennoihin liittyviä teknisiä ratkaisuja koskevan asiantuntemuksensa. ’’Voimme yhdessä ottaa teknologiakehityksessä huomioon Pohjoismaille tyypilliset maantieteelliset, väestö- ja sääolot’’, kertoo VTT:n erikoistutkija Robin Berglund.

The Nordic Drone Initiative -hanketta johtaa ruotsalainen tutkimuslaitos RISE, mutta yhteisöön kuuluu 16 muutakin kumppania neljästä Pohjoismaasta. Ruotsista on mukana RISE:n lisäksi Katla Aero, Flypulse, Kista Science City, Mainbase, LFV ja Region Östergötlan,  Suomesta VTT:n lisäksi Bell Rock Advisors, Robots Expert ja Business Tampere, Norjasta NORCE, Nordic Edge, UAS Norja ja Drone Nord ja Tanskasta Gate21.  Hankkeen viiteryhmään kuuluvat myös Norjan Avinor ja Suomen ANS.

Uudessa NDI-hankkeessa tehdään yhteistyötä myös sähköisen lentämisen Nordic Network for Electric Aviation -hankkeen kanssa. Siinä suunnitellaan uudenlaisia sähkötoimisia ilma-aluksia, joilla voitaisiin korvata nykyiset lentokoneet varsinkin lyhyillä maakuntareiteillä.

NDI-hankkeeseen liittyy myös alailmatilan lennonjohtomääritelmä U-Spacen ratkaisujen edistäminen Pohjoismaissa, mikä luo edellytyksiä tehokkaaseen ja turvalliseen droonien hyödyntämiseen erilaisissa  ilmatiloissa.

Kuvituskuva: Airbusin näkemys tulevaisuuden autonomisesta robottitaksista (LINKKI).

Lisää: Maaliskuussa 2020 järjestetyn Traficommin 5G-Momentum-webinaartin drone-esityskalvot/Robots Expert/Gokul Krishna Srinivasan (LINKKI, pdf).

Päivitetty