Uusimpien 5G-kännyköiden järjestelmäpiirien litografiassa on tapahtumassa iso muutos. Niiden järjestelmäpiirejä valmistavissa tehtaissa ollaan jo siirtymässä viime viikolla ilmestyneen Uusiteknologia-lehden mukaan EUV-tekniikan avulla 13 nanometrin aallonpituuteen. Koko artikkeli on luettavissa sähköisenä printtilehden tyylisestä näköislehtenä – täysin vapaasti.
Tag: Samsung
Samsung haluaa viedä 5G-puhelimen lähes 20 kilometrin korkeuteen
Avaruus kiehtoo niin Teslan Muskia kuin monia muitakin kuin rakettifirman omistavia yrityksiä. Nyt Samsung kertoi vievänsä suuren heliumsääpallon avulla 5G-puhelimensa lähes 20 kilometrin korkeuteen. Mainosmaisen projektin tehtävänä on ottaa vastaan selfie-kuvia maasta. Lentomoduuli pitäisi olla aktiivisena 23.-31.lokakuuta. *) Päivitys: Mukana on päivitetty linkki ABC Television uutisraporttiin Samsungin lentomoduulin tipahtamisesta jo odotettua aiemmin Yhdysvalloissa.
Uusi Apple 11 nousi listoille – Samsung silti ykkönen
Kännyköiden myyntilistoilla kiinnostivat syyskuussa erityisesti Applen uudet 11 puhelimet, kertoo Telia. Samsung oli kuitenkin edelleen listojen selkeä ykkönen. Uutena alueena kaupaksi kävivät Telian mukaan verkottuneet älykellot. Tässä on mukana Telian lisäksi DNA:n ja Elisan syyskuun kännykkämyynnit.
5G-puhelimen hinnaksi 1299 euroa
Elisa aloitti eilen huippukalliin Samsung Galaxy S10 5G:n ennakkomyynnin. Kyseessä on valmistajan ensimmäinen 5G-malli. Jo aiemmin Elisa on tuonut myyntiin OnePlusin, ZTE:n ja Huawein 5G-puhelimet sekä Huawein ja HTC:n 5G-reitittimet. Samsung Galaxy S10 5G:n toimitukset alkavat Elisalla lokakuussa. Puhelimen Infinity-O-näytön koko on 6,7 tuumaa, kameroita on kuusi 3D-syvyyskennolla ja iso akku nopealla latauksella. ’’Olemme uuden…
Samsung oli edelleen myydyin kännykkä – Nokia lähes hävisi listoilta
Samsung jatkaa vetoaan Suomen myyntilistoilla. Esimerkiksi DNA:lla yritys piti hallussaan kolmea kärkipaikkaa, mutta myös OnePlus palasi listalle kahdella mallillaan. Apple oli muiden tavoin DNA:lla vakaa suosikki, mutta Nokia-kauppa kävi vain yrityksille. Elisa kertoi nyt ensimmäisiä tietoja 5G-kännykkämyynnistään.
Heinäkuun kännykkämyynti meni Samsungin piikkiin
Samsungin uusi A-mallisto siivitti huippumyynnin heinäkuussa ja Samsung otti peräti neljä kärkisijaa DNA:n heinäkuun Top 15 -listalla. Myös Elisalla Samsung oli ykkönen. Huawein myynti on piristynyt, mutta aiemmat ykköspaikat menivät boikottikohusssa. Erityisesti yritysmyynnissä Huawei oli ongelmissa.
Uusimmat tulokset – Samsung kompuroi muisteissa
Samsung ykköseksi – Huawei kärsii
Samsung tuo digikotinsa Suomeen
Kännyköiden myyntilistat menivät uusiksi
Teleoperaattori DNA:n myydyimpien kännyköiden Top 15 -listan malleista vaihtui toukokuussa lähes puolet. Samsungin lisäksi uusi OnePlus:n 7-malli nousi listalle. Elisa toi myös mahdollisuuden tilata ensimmäiset 5G-puhelimet – listoilla ne näkyvät tosin vasta kesäkuukausina. Myös Huawei-kohu näkyy myyntilistoissa.









