Bittium kehittää uuden ohjelmistoreitittimen Puolustusvoimille

Bittium kehittää Suomen amerijalle ohjelmistoreitittimen taktiseen tiedonsiirtoon. Uutuus tulee tarjoamaan joukoille entistä joustavamman tavan lisätä reitittimiä tiedonsiirtoverkkoihin. Samalla se mahdollistaa liikkuvien joukkojen entistä suurempien verkkokokonaisuuksien muodostamisen.

Nato hyväksyi eurooppalaisen softaradion – Bittium mukana

Nato on hyväksynyt eurooppalaisten kehittämän ESSOR- High Data Rate Waveform -aaltomuodon ohjelmistoradioiden taktisen tiedonsiirron standardiksi.  Suomesta konsortiumissa on ollut mukana alusta alkaen myös Bittium Oulusta. Kehitetystä aaltomuodosta on tulossa myös omat versio ilmailuun, satelliittiviestintään ja taktisten datalinkkien käyttöön.

Eurooppalainen softaradio kehittyy – Rohde  & Schwarz mukaan

Eurooppalainen militariradioiden ESSOR HDR Waveform -aaltomuodon yhteensopivuus on saatu testattua. Seuraavaksi tarkoitus on sovittaa aaltomuoot Rohde & Schwarzin ohjelmistoradioihin. Kokeilla pyritään yhtenäistämään  Euroopan eri maiden puolustusvoimien välisen tiedonsiirron onnistuminen.

Bittium päivittää softaradionsa

Bittium pävittää puolustusvoimien taktiset Tough SDR-softaradiot eurooppalaiseen laajakaistaisempaan ESSOR-aaltomuotoon. Muutoksen jälkeen niissä voidaan käyttää joustavasti aina tilanteeseen sopivaa aaltomuotoa. Yhteensopivuus muiden toimijoiden kanssa on myös tärkeää.

Bittiumille softraradiokauppa Itävaltaan

Bittiumin taktisen tiedonsiirron softaradiotuotteet on valittu Itävallan puolustusvoimien runkoverkon osaksi itävaltalaisen yhteistyökumppaninsa Kapsch BusinessCom AG:n kautta. Bittiumin osuus kaupan on verottona noin 30 miljoonaa euroa. Bittiumin itävaltalainen yhteistyökumppani Kapsch BusinessCom AG on tänään saanut tiedon  puolustushallinnolta (Bundesministerium für Landesverteidigung, BMLV) tarjouksen hyväksymisestä.  Kapsch BusinessComin tarjouksen osana on Bittium Tactical Wireless IP Network (TAC WIN) -ohjelmistoradiojärjestelmä…

Militarikäyttöön sopiva VoIP-puhelinohjelmisto

Bittium esittelee Pariisissa tänään alkavilla puolustusalan Eurosatory-messuillla uuden VoIP-ohjelmiston. Tapahtumassa yritys esittelee myös kenttäkäyttöön sopivia Tough SDR -softaradioita ja TAC WIN -ohjelmistoradiojärjestelmän laajakaistaverkon muodostamiseen.

Bittium laajentaa softradioiden toimintaa

Oululainen Bittium tuo eurooppalaisen ESSOR-ohjelmistoradiohankkeen kehitettävät aaltomuodon
toiminnallisuudet Tough SDR-radioihinsa. ESSOR-hankkeessa tutkitaan eurooppalaista ohjelmistoradioteknologiaa ja parannetaan eri maiden yhteistoimintakykyä.