Suomessa valmistetaan jälleen analogisia vinyyliäänilevyjä

Ensimmäinen kotimaassa valmistettu vinyylilevy sitten 1990-luvun on Jesse-yhtyeen tuplalevy Descend. Yhtyeen jäsenet hakivat uunituoreet levyt ystävänpäivänä Helsingin Levypuristamon tehtaalta, jossa valmistuu jo tuhansia analogisia vinyylilevyjä viikossa.

Algoritmien tilalle halutaan käyttäjät

Digipalveluyritykset Solita ja Alice Labs ovat julkistaneet tutkimuksen, joka porautuu algoritmeja enemmän tekoälypohjaisten suosittelujärjestelmien ja käyttäjän suhteeseen. Viidessä maassa toteutettu tutkimus on osa kaksivuotista Everyday AI -hanketta. Tarkoitus on korvata nykyiset algoritmit käyttäjien omilla suosituksilla.

Suoratoisto täyttää internetin – 5G tulee apuun

Viihde- ja media-ala kasvaa lähivuodet PwC-konsulttiyrityksen mukaan maailmanlaajuisesti 4,3 prosenttia vuosittain. Suomen kasvuvauhti on selvityksen mukaan puolet hitaampaa. Eniten liikennettä verkkoihin tuovat erilaiset suoratoistopalvelut. Apua haetaan myös 5G-tekniikoista.

Samsung tutkitutti: 32 tuumaa jo liian pieni

Puolella suomalaisista kotitalouksista on vähintään 42-tuumainen televisio. Vain 23 prosenttia vastaajista kertoi, että kotitalouden ensisijainen televisio oli 32-tuumainen tai pienempi, selviää Samsungin teettämästä kyselystä.