Sähköautojen latauskeksintö voitti startup-kisan ja Siili robottikisan

Sähköautojen pilvipohjaisen pilvipohjaisen pienitehoisen sähköautojen type2-latausaseman kehittänyt Hidas (Greenele Oy) palkittiin eilen Teknologia22-messujen iltajuhlassa startup-kisan voittajaksi. Messuilla jaettiin ensimmäistä kertaa myös 3D-tulostuspalkinto EOS Finlandille ja TiES:n Amazing Robots -kilpailun voitti Siili-robotillaan Aalto-yliopiston opiskelijaryhmä.

Teknologiamessuilla rajoitetusti sulautettuja uutuuksia

Teknologia22 – Uusia sulautetun elektroniikan ratkaisuja on Helsingissä alkaneilla Teknologia22-messuilla aiempia kertoja rajotetummin. Esittelijöiden mukaan syynä on pula piireistä, jonka takia valmistajat keskittyivät myymään nykymallejaan. Jotain uutuuksia löysimme kuitenkin messuilta, jotka jatkuvat vielä huomiseen torstaihin asti.

Teknologia22-tapahtuma avautui – mukana lähes 400 yritystä

Viime marraskuulta toukokuulle siirretty Teknologia 2022 -messut aukesi tänään Helsingin messukeskuksessa. Mukana on lähes 400 yritystä, joka on tosin satakunta vähemmän kuin vuonna 2019 kun tapahtuma viimeksi järjestettiin. Nyt järjestäjä on kuitenkin lisännyt seminaaritarjontaa, jonka soisi tuovan tapahtumaan uusia kävijöitä. Viimeksi 2019 kävijöitä oli 14 558.

Touko-kesäkuu tuo jo useita ammattimessuja

Toukokuussa järjestetään Suomessa jo kahdet teollisuuden ammattimessut. Helsingin Teknologia22 aloittaa toukokuun alussa ja Oulun Pohjoinen teollisuus 22 toukokuun puolivälissä. Saksassa Münchenissa pidetään huhtikuussa jo laser-alan ja touko-kesäkuun vaihteessa Hannoverin teollisuusmessut.