Älypuhelimista luopuminen on nykyisin entistä hankalampaa koska yhä suurempi osa niin palveluista ja sosiaalisesta kanssakäymisestä edellyttää älypuhelimia. Siksi Aalto-yliopisto halusikin selvittää, mikä saa ihmisiä edelleen yrittämään selviämistä ilman nykyajan hipaisupuhelimia.
Tag: tutkimus
Raskaille robottityökoneille ja droneille uusia testialueita
Miljoonainvestointi nostaa Suomen kärkeen materiaalitutkimuksessa
Tulevaisuuden liikkuvat koneet yhteistoimintaan
Uudessa kymmenen miljoonan Mixed Fleet-hankkeessa kehitetään teollisuuden liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa. Suomalaishankkeella halutaan parantaa koneen ja ihmisen yhteistyötä ja kiihdyttää automaation hyödyntämistä sekä tuottavuutta tulevaisuuden tehtaissa. Mukana on Konecranesin lisäksi useita muitakin yrityksiä ja tutkimuslaitoksia.
Drone-lennokkeihin totuttiin nopeasti – hätälennot tärkeitä
Uudenlainen biomuste lääketieteen 3D-tulostukseen
Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkijat ovat kehittäneet biotulostusmusteen, jonka avulla on mahdollista 3D-tulostuksella valmistaa luonnollisen kaltaisia luun kudosmalleja. Tutkijat voivat hyödyntää uutta biotulostustekniikkaa esimerkiksi lääkekehityksessä, tulehdussairauksien luustovaikutuksien mittaamisessa sekä perinnöllisten luustosairauksien tutkimuksessa.
VTT kehittää optista anturia joustavaan älylaastariin
Suomeen kaksi Naton teknologian testikeskusta ja yrityskiihdyttämö
Suomeen perustetaan kaksi Naton teknologian Diana-testikeskusta ja yrityskiihdyttämö. Mukana ovat puolustusministeriön lisäksi teknologian tutkimuskeskus VTT, Aalto sekä Helsingin ja Oulun yliopistot. Uudet testikeskukset perustetaan Oulun yliopiston ja VTT:n Otaniemen toimipisteen yhteyteen sekä yrityskiihdyttämö Espooseen.
VTT keräsi yli 140 yritystä tutkimusyhteistyöhön – mikroelekroniikasta vetoapua
Valtion tutkimuskeskus VTT investoi viime vuonna voimallisesti uuden energian, kestäviin materiaalien ja terveysteknologian tutkimukseen. Lisäksi VTT julkaisi myös aloitteen kansallisen kvantti- ja mikroelektroniikkaosaamisen keskittymän luomiseksi ja hankkeen uuden tason pilottilinjasta Espoon Micronovaan.
Etätyö tuli jäädäkseen – ainakin osalle
Koronan kautta tullut etätyön suosio jatkuu, vaikka paikoin ollaan palattu osittain alkuperäisiin työpisteisiin. Etätyön suosio pitää kuitenkin, kertoo tuore Suomen yrittäjien teettämä Työelämägallup. Silti moni fyysinen työ pitää työntekijät työpaikoilla. Mukana myös kymmenen vinkkiä etä- ja monipaikkatyön tekemiseen.








