Monet ovat siirtyneet kuuntelemaan ja katselemaan yleisradio-ohjelmia langattomien tai kiinteiden nettiyhteyksien kautta. Kriisitilanteissa perinteiset FM- ja digitelevisiolähetykset voivat alueen operaattori Digitan mukaan viedä viestit perille nettitekniikoita varmemmin.
Tag: tv
Televisiokaiuttimet ja kuulokkeet kävivät kaupaksi
Teräväpiirtoisten 4K- ja suuren koon televisiokauppa kävi tammi-syyskuussa edelleen hyvin, mutta myös niiden äänentoisto kiinnostaa kasvasti ostajia, korostaa alan maahantuojajärjestö ETK katsauksessaan. Myös älykellojen kauppa ovat kovassa kasvussa, mutta kännyköissä tuli tammi-syyskuussa jo miinusta.
Tarkempia televisioita Berliinin IFA-messuille
Berliinissä järjestetään huomisesta lähtien kulutuselektroniikan jättimessut. Tapahtuman monet uutuudet esitellään lehdistölle jo ennen messujen alkamista. Eilen LG esitteli jo 8K-OLED-televisiouutuutensa sekä NanoCell -tekniikkaa hyödyntävän televisionsa. Tänään Samsung julkisti 8K-OLEQ-televisioistaan myös uuden pienemmän 55 tuuman version.
EISA palkitsi uutuuslaitteita – nämä voittivat
Kansainvälisen eri maiden kulutuselektroniikan lehdistä koostu EISA-raati (Expert Imaging and Sound Association) on antanut joukolle uutuuksia EISA Awardin. Mukana on kaikki tutut tuotemerkit kuvan Philipsin OLED-televisiosta kilpaileviin näyttölaitteisiin, kännyköihin ja kameroihin. Katso tästä kaikki palkitut tuotteet.