Varkauden akkutehdas käynnistymässä uudelleen

Kymmenen vuotta tyhjillään ollut Varkauden akkutehdas on saanut tuotantolaitteistoineen uuden omistajan saksalais-virolaisesta Skeleton Technologiesista. Tehtaan toiminta päättyi käytännössä jo vuonna 2013 tehtaan perustaneen European Batteriesin konkurssiin vaikka yritystä pyrittiin uudelleen elvyttämään vuonna 2019 amerikkalais-venäläisellä rahalla. Akkuja ei tehtaasta enää saatu.

Kännykän hukkaamisen tai varastamisen voi tehdä vaikeammaksi

Kännykän katoamiseen kannattaa varautua jo ennakoon varsinkin kun pikkujoulukausi lähenee. Jos puhelin katoaa tai varastetaan, uuden saa tilalle, mutta hävinneen laitteen tietojen päätyminen vääriin käsiin voi aiheuttaa isompiakin ongelmia. Siksi kannattaa ottaa nämä  teleoperaattorin neuvomat keinot käyttöön ennen juhlakautta.

Identiteettivarkaudet kasvussa – poliisille ilmoitetaan vain osa

Identiteettivarkaus on ollut rangaistava rikos vuodesta 2015, ja asiaa koskevien ilmoitusten määrä on kasvanut tasaisesti näihin päiviin saakka. Poliisin mukaan marraskuun puoliväliin mennessä tänä vuonna ilmoituksia on tehty noin 3 500. Vuosittain ilmoituksia identiteettivarkaudesta tehdään poliisille noin 3 500 – 4000, mutta tapahtuneiden identiteettivarkauksien luku voi olla moninkymmenkertainen. Identiteettivarkaus tarkoittaa sitä, että joku esiintyy toisena…

Jo toinen akkutehdas tulossa Suomeen – Terafactory Finland

Uusi Finnish Batteries -yhtiö aikoo rakentaa akkutehtaan Janakkalaan. Tastalla on aiemmin Varkauden European Batteriesissa toiminut Jukka Järvinen. Uusi Janakkallan tehdas rakentaisi akkuja LiFEPo4-kennojen pohjalta pääosin energiateollisuuteen.

Paikantava tuotesuojaratkaisu estää varkaudet

Intersport ottaa Helsingin ja Turun urheilukaupoissaan käyttöön turkulaisen kasvuyritys Noccelan kehittämän sisäpaikannukseen perustuvan tuotesuojajärjestelmän myymälävarkauksia vastaan.