Siilasmaalle teknologiateollisuuden vetovastuu

Teknologiateollisuus saa vuoden alusta puheenjohtajakseen todellisen ohjelmistojen ja teknologian huippuosaajan. Järjestön ykkösmieheksi nousee Risto Siilasmaa, joka voimallisesti uskoo Suomen uusitumiseen digitalisaation ja teolliseen internetin avulla.

Nokiaa ja F-Securea johtava Risto Siilasmaa näkee Suomen ainoaksi keinoksi nousta lamasta uudistumisen. ’’Yritysten investoinnit täytyy saada kasvuun pikaisesti. Suomalaisen toimintaympäristön tulee olla sellainen, että se kannustaa yrityksiä investoimaan uuteen teknologiaan, kehittämään omia vientituotteita ja kasvamaan kansainvälisiksi toimijoiksi”, Siilasmaa painottaa.

Suomen kustannuskilpailukyky on nyt historiallisen heikko. Siksi teknologiateollisuuden työmarkkinatavoitteissakin korostuvat kustannuskilpailukyvyn palauttaminen, työehtojen yrityskohtaisuus ja työrauhan vahvistaminen.

’’Parasta olisi, että näissä asioissa voitaisiin edetä työmarkkinaosapuolten välisin sopimuksin. Viimeiset vuodet ovat kuitenkin olleet haasteellisia ja Suomen kustannuskilpailukyky on päässyt heikentymään uhkaavasti. Nyt on korjausliikkeen aika,’’ Siilasmaa muistuttaa.

Tietoliikennejätti Nokiaa ja tietoturvayhtiö F-Securea johtava Siilasmaa mukaan uudistumisen ajureita ovat digitalisaatio ja teollinen internet, kestävä kasvu sekä osaaminen globaalissa kilpailussa. Hän uskoo myös tutkimustoiminnan synnyttävän uutta bisnestä.

”Pienenä kansakuntana meidän tulee hyödyntää koulutuksen resurssit mahdollisimman tehokkaasti. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioinvestoinnit sekä julkiset hankinnat synnyttävät uutta liiketoimintaa ja parantavat tuottavuutta, puheenjohtaja Risto Siilasmaa arvioi.

Siilasmaan lisäksi Teknologiateollisuuden hallituksen varapuheenjohtajiksi valittiin Tiedon toimitusjohtaja Kimmo Alkio, ABB:n Tauno Heinola, Outotecin Pertti Korhonen ja Pintos Oy:n Tuomo Pere. Heidän lisäkseen työvaliokuntaan valittiin Normetin toimitusjohtaja Aaro Cantell, Oilonin hallituksen puheenjohtaja Päivi Leiwo ja Ramboll Finlandin hallituksen puheenjohtaja Markku Moilanen.