Nokian Siilasmaa Aallon kunniatohtoriksi

Aalto-yliopistossa promovoidaan kesäkuun puolivälissä tekniikan tohtoreita, jossa kunniatohtorin arvo myönnetään seitsemälle vaikuttajalle. Mukana on myös Nokian hallituksen puheenjohtajaja F-Secure Oyj:n perustaja Risto Siilasmaa.

Teollinen internet elättää – jos investoimme

Teollisen internetin vaatimat laite- ja palvelu-uudistukset tarjoavat kasvua, sanoo Espotelin toimitusjohtaja Kari Liuska Teknologiateollisuuden uudessa verkkolehdeksi muutuneessa Visio-lehden numerossa.

Uuden Nokian ensimmäinen päivä

Nokia ja Alcatel-Lucent juhlistivat tänään toimintansa aloittamista yhdistyneenä yhtiönä. Nokian uudistumisprosessi on saatettu samalla päätökseen. Seuraavaksi valmistaudutaan helmikuussa järjestettävään Mobile World Congress 2016-tapahtumaan, jossa yritys aikoo kertoa lisää visiostaan.

Siilasmaalle teknologiateollisuuden vetovastuu

Teknologiateollisuus saa vuoden alusta puheenjohtajakseen todellisen ohjelmistojen ja teknologian huippuosaajan. Järjestön ykkösmieheksi nousee Risto Siilasmaa, joka voimallisesti uskoo Suomen uusitumiseen digitalisaation ja teolliseen internetin avulla. Nokiaa ja F-Securea johtava Risto Siilasmaa näkee Suomen ainoaksi keinoksi nousta lamasta uudistumisen. ’’Yritysten investoinnit täytyy saada kasvuun pikaisesti. Suomalaisen toimintaympäristön tulee olla sellainen, että se kannustaa yrityksiä investoimaan uuteen…