Suomalaisyritys tekemään piensatelliitteja

Reaktor ja Aalto-yliopiston satelliittitiimi perustavat uuden yrityksen, joka keskittyy uudenlaisiin piensatelliitteihin. Tavoitteena on luoda avaruusliiketoiminnasta uutta vientiteollisuutta Suomeen.

Teknologiayritys Reaktor ja Aalto-yliopiston Aalto-1-satelliittihankkeissa mukana ollut tiimi perustavat uuden satelliittiyrityksen. Uusi Reaktor Space Lab Oy keskittyy pienikokoisten satelliittien suunnitteluun, rakentamiseen ja testaamiseen.

Uuden yrityksen avulla Reaktor pystyy ohjelmistokehityksen lisäksi myös rakentamaan satelliitin alusta loppuun asti. Yrityksen avaruusohjelmasta ja robottiliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha-Matti Liukkonen iloitsee uudesta yrityksestä.

’’Nyt liitymme niiden harvojen toimijoiden joukkoon, jotka voivat valmistaa satelliitin alusta loppuun asti”, Liukkonen sanoo. Uuden yrityksen ansiosta olemme Liukkosen mukaan entistä uskottavampia toimijoita kansainvälisillä avaruusmarkkinoilla.

Liukkosen mukaan Aalto-yliopisto on tehnyt esimerkillistä työtä suomalaisen avaruusosaamisen kehittäjänä, minkä vuoksi työtä on ilo jatkaa yksityisellä sektorilla.

Uuden yrityksen johdossa aloittaa tohtoriopiskelija Tuomas Tikka, jonka mukaan pienien nanosatelliittien kaupallistaminen on Suomen kannalta merkittävä asia. Niiden kysyntä on kasvanut viime vuosien aikana räjähdysmäisesti ja avaruustekniikan uudet käyttökohteet tuovat liiketoimintaa Suomeen.

Uudenlaiset piensatelliitit hyödyttävät esimerkiksi viestintäteknologia-alaa, maan ja ilmakehän kaukokartoitusta sekä erilaisia tiedehankkeita.

aalto1testi
Aalto-1 testauksessa.

Perustettu uusi satelliittiyritys täydentää myös ennestään avaruusliiketoiminnan aluetta Suomessa.  Suomalaisella avaruustoimijoilla on jo ennestään varsin vakuuttavia saavutuksia.

Space Systems Finlandilla on alasta jo 30 vuoden kokemus ohjelmistoista ja VTT:n hyperspektrikamera lähtee avaruuteen Aalto-1-piensatelliitin myötä.

Lisäksi Ilmatieteen laitoksen ja Vaisalan teknologiaa käytetään muun muassa Mars-luotaimissa sekä avaruusteknologiaan erikoistunut RUAG Space isona toimijana pyörittää noin 300 miljoonan euron bisnestä.

LISÄÄ: Reaktor Space (LINKKI)