Suomalainen urheiluteknologia kiinnostaa

Suomalaisurheilijat hakevat kotimaisesta urheiluteknologiasta vauhtia tuleviin Rion olympialaisiin. Myös USA:n olympiakomiteaa ja Espanjan jalkapallopiirejä suomalainen urheiluteknologia kiinnostaa. Yksi uusimpia on VTT:n kehittämä uinnin älykäs valmennusväline.

Suomalainen urheiluteknologia on herättänyt voimakasta kiinnostusta maailmalla. Uusimpana USA:n olympiakomitea ja Espanjan jalkapalloliiga La Liga Lab etsivät yhteistyökumppaneita Suomesta tulevia kisoja varten.

”USA:n olympiakomiteaan on juuri perustettu uusi teknologia- ja innovaatio-ohjelma, joka auttaa urheilijoitamme menestymään paremmin uusien teknologisten ratkaisujen avulla’’, kertoi Yhdysvaltain olympiakomitean teknologia- ja innovaatiojohtaja Mounir Zok .

Zokin mukaan suomalainen urheiluteknologiaosaaminen on korkeatasoista sekä tutkimuksen että puettavien tuotteiden saralla, ja vierailu on hänen mukaansa hyvä tilaisuus pitkäaikaisen yhteistyön muodostamiselle.

Suomalaisilla urheiluteknologian yritykset esittelevät tänään Espoossa osaamistaan VTT:n ja Tekesin vetämässä urheiluteknologian tapahtumassa. Tapahtumassa esillä olleiden perusteella suomalaisella urheiluteknologialla ja -analytiikalla on selvää potentiaalia alan kansainvälisillä ja alati kasvavilla markkinoilla.

Monille alan yrityksille ammattilaisurheilun asiakkaat voivat olla myös väylä suurempaan liiketoimintaan, VTT arvioi yhteistyösuhteiden merkitystä. Tekesin Hilla-ohjelma (LINKKI) vauhdittaa suomalaisten älyteknologioiden kansainvälistä kaupallistumista tiivistämällä ja edistämällä yritysten ja tutkimusosapuolten välistä toimintaa.

VTT anturoi uintiräpylät

Käytännön esimerkkinä suomalaisesta urheiluteknologian osaamisesta on VTT:n kehittämä uinnin valmennusväline ns. älylättäri. Uutta välinettä ovat kokeilleet jo suomalaisuimarit Rion Olympialaisia varten.

Älylättärin antureiden kautta uimisdata siirtyy langattomasti valmentajan älypuhelimeen tai tablettiin.  Mittausten avulla tehtyä uintitekniikan muutosta on testattu kilpailuissa.

”Mittasimme uimaria eteenpäin vievän impulssin tasaisuutta VTT:n anturitekniikalla. Muutimme älylättäreistä saatavan mittauksen perusteella uinnin rytmitystä siten, että impulssista saataisiin mahdollisimman tasainen”, kertoo johtava tutkija Ari Auvinen VTT:ltä.

Tamperelainen Trainesense kaupallistaa VTT:n kehittämää älylättäriituotetta. Ensimmäiset demolaitteet pyritään saamaan valmentajille tänä kesänä.

LISÄÄ: Santeri Kouvosen luomia anturimoduulin muotoja ja uintilättärin rakennetta (LINKKI)  ja VTT:n video älylättäreistä (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639