Anturikiekkojen kysyntä leikkaantui

Älypuhelinten valmistusmäärien lasku ja komponenttien varastotasojen  sopeutus ovat laskeneet myös suomalaisen kiekkovalmistaja Okmeticin kysyntää. Samalla hintakilpailu tilauksista on kiristynyt. Yritys on siirtymässä kiinalaisen NSIG:n omistukseen.

Vantaalla toimivan Okmeticin vaativien anturikiekkojen kysyntä on leikkaantunut alkuvuonna. Markkina jatkuu yhtiön tiedotteen mukaan myös heikkona läpi vuoden 2016.  Alkuvuoden vaikean markkinan ja loppuvuoden näkymien vuoksi yhtiö muuttaa vuoden 2016 ohjeistusta.

Okmeticin vuoden 2016 liikevaihdon ja liiketuloksen ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä (aiemmin liiketulos ilman kertaluonteisia eriä) arvioidaan jäävän alle vuoden 2015 tason.

Aiemman ohjeistuksen mukaan vuoden 2016 liikevaihdon arvioitiin laskevan edellisvuoden tasosta ja liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä ylittävän vuoden 2015 tason.

Okmetic julkaisee toisen neljänneksen osavuosikatsauksensa huomenna perjantaina 22.7.2016 (LINKKI). Samalla yritys kertonee tarkemmin kiinlaisen NSIG:n omistukseen siirtymisestä. Vantaan tehtaan lisäksi vuonna 1985 perustetula Okmeticilla on sopimusvalmistusta Japanissa ja Kiinassa.

Kuva: Okmetic

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639