Sirukehittäjä pääsee testaamaan kvanttiprosessoreita

Piipohjaisia kvanttiprosessoreita Espoossa rakentavan SemiQonin kvanttiprosessorin testaus- ja mittausympäristö on valmistunut tutkimuskeskus VTT Mikesin tiloihin Otaniemeen. Tarjolla on myös kuvan laite, jolla kvanttikomponentteja testataan ennen kiekon lohkomista siruiksi.

HS: Lakko iskee Vantaan piikiekkotehtaaseen

Maanantaina alkanut poliittinen lakko seisautti myös Okmeticin kiekkotuotannon Vantaalla. Lakon vuoksi tuotanto ajettiin alas vaikka pieni osa työntekijöistä saapuikin töihin, kertoo Helsingin Sanomat aamun uutisessaan.

Suomalainen anturimoduuli frisbeegolfiin

Uusi ennakkomyyntiin tuotu suomalainen anturimoduuli nostaa frisbeegolfin uudelle tasolle niin pelaajien, valmentajien kuin yleisönkin näkökulmasta.  Tamperelaisen Gameproofer-ratkaisu perustuu sirumoduuliin, joka mahdollistaa heittäjän kehittymisen lisäksi uusia mahdollisuuksia pelin seuraamiseen esimerkiksi televisiolähetyksissä.

Vanhasta Motorola-prosessorista uusittu retroversio

Vanhentuneita suorittimia on edelleen tarjolla erikoisversioina esimerkiksi automaatio- tai lääketieteen laitteisiin. Sellainen on esimerkiksi Rochester Electronicsin Motorolan  90-luvun 32-bittinen MC68040FE. Yritys tarjoaa asiakkailleen kaikkiaan 200 000 lakkautettua piiriversiota  yli 15 miljoonan piirin varastostosta kiekkoineen ja lopullisine piireineen.

Suomalaisista erikoiskiekoista suotimia kännyköihin

Okmetic on lanseerannut uuden TF-SAW-suotimia varten räätälöidyn UF-RFSi-piikiekot täydentämään Ne tarjoavat erinomaisen alustan erilaisille RF-sovelluksille kuten matkapuhelimissa käytettäville BAW- ja TF-SAW-suotimille ja IPD-sovelluksille, joiden kysyntää 5G:n tuleminen vauhdittaa.

Quupan paikantimet sopivat myös jalkapalloon

Maailman ensimmäistä paikannusdataan perustuvaa Bitwisen jalkapallon analytiikkajärjestelmää testattiin toukokuussa Hakan kotikentällä Valkeakoskella. Aiemmin vastaavia reaaliaikaisia ja automatisoituja paikannusdataan perustuvia ratkaisuja ei ole jalkapallossa nähty. Mukana video kuinka paikannus toimi ensitesteissä.

Okmeticin SOI-kiekoille haetaan uusia tekijöitä

Puolijohdekiekkoja valmistava Okmetic tekee Vantaan tehtaalleen miljoonainvestoinnit. Tuotannon laajennukset kohdistuvat pääasiassa yhtiön SOI (Silicon-On-Insulator) -kiekkoihin, joiden tuotanto kaksinkertaistuu. Vantaan kiekkotehtaaseen tarvitaankin lähivuosina 80 uutta työntekijää.

Suomalainen älykiekko – Bluetooth käyttöön

Jääkiekkoliigassa hyödynnetään uudenlaista Bluetooth-pohjaista älykiekkojärjestelmää. Ratkaisu tarjoaa katsojille tarkempaa tietoa jääkiekko-ottelusta. Älykiekolla pelataan Oulussa, Helsingissä ja Turussa sekä Tampereella Ilveksen kotiotteluissa. Takana ovat Quuppa ja Bitwise.

SOI-kiekko parantaa tehokomponentteja

Aalto-yliopiston tutkijat ovat valmistaneet SOI-kiekoille laadukkaampia galliumnitridikiteitä kuin perinteisellä piikiekolla voidaan saada. Mukana olivat kiekkovalmistaja Okmetic ja puolalaisen ITME.

Anturikiekkojen kysyntä leikkaantui

Älypuhelinten valmistusmäärien lasku ja komponenttien varastotasojen sopeutus ovat laskeneet myös suomalaisen kiekkovalmistaja Okmeticin kysyntää. Samalla hintakilpailu tilauksista on kiristynyt. Yritys on siirtymässä kiinalaisen NSIG:n omistukseen.